Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

27.9.2018

NEW HAIR, WHO DIS?

Yhteistyössä Koreus - Design for your hair & Maarit Koistinen
(Kampaamopalveluista ja tuotteista saatu alennus)

Näyttökuva 2018-9-23 kello 20.23.53

ENNEN & JÄLKEEN 

Huh - siitäpä oli vierähtänyt tovi, kun viimeksi olin istunut kampaajan penkkiin. Taisi olla Maaliskuuta, kun viimeksi Maarit on päässyt tekemään taikojaan hiuksilleni. Faktahan on se, että mua hieman jännitti mennä kuuman kesän, joka oli sisältänyt kaksi etelänmatkaa, jälkeen hiukseni ammattilaiselle. Onneksi Maarit on niin ihana ja rento, että hän tuumasi tilanteen olevan ihan ok ja että katse eteenpäin, vaikkakin latvojen tilanne ei olisi ollut niin "paha", jos olisin kesän aikanakin käynyt. 

Kulunut kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja kuiva, joka näkyy melkoisen paljon hiuksissa. Ensinnäkin, hiukset vaalenee auringossa, joka on verrattavissa reaktioon, joka tapahtuu kun hiusta vaalennetaan - hius aukeaa. Kesällä myös hikoilu, rantapäivät ja muu meneminen aiheuttaa ainakin itselleni sen, että hiuksia pesee liikaa, joka myös kuluttaa hiusta ja kuivattaa päänahkaa. Alkusyksystä usealla meistä vastassa onkin kuiva ja pörröinen hius - tai ainakin latvat. 

Yksinkertaisuudessaan hiukset tarvitsevat kesän jälkeen todennäköisesti saksia (mulle niitä sai näyttää vain kriittisimmille kohdille. Maarit on siitä ihana, että hän kunnioittaa tätä toivetta), hoitoa ja väripäivitystä auringon haalentamiin väreihin. Parasta on varata aika kampaajalle, sillä ammattilainen osaa tehdä oikeat ratkaisut erilaisille hiuslaaduille ja antaa täsmälliset hoito-ohjeet ja parhaimmassa tapauksessa vinkit uusiin luottotuotteisiin! Kotona kannattaa muistaa hiuksien kosteutus! Tehokkainta on ottaa rutiiniksi tehohoito hiuksiin kerran viikossa tai kuussa, riippuen omasta pesuvälistä ja hiusten kunnosta. Tehohoidon voi tehdä myös kampaajalla ja siihen mulla on teille postauksen lopussa tarjous! 

Mun hiuksia leikattiin sekä värjättiin, tyvellä on yhä oma hiusväri, mutta laitoimme tummia raitoja sekä väriä latvoihin! Olikin jo ikävä tummempaa hiusta, vaikka kesällä huoleton vaaleampi look toimiikin hyvin. Ihanaa, että lopputulos on todella luonnollinen ja ryhdikäs! 

Näyttökuva 2018-9-23 kello 20.24.49



DAVINES 

Koreudesta löytyy nyt myös Davines -tuotesarja. Tämä oli itselleni ennestään tuntematon, mutta mielenkiinto näihin on herännyt Koreuden Instagramista. Katsokaa noita purkkeja, kuinka yksinkertaiset, mutta söpöt! Haluaisin jakaa pienen info-paketin näistä tuotteista, sillä itse olen erittäin vakuuttunut viikon testailun jälkeen sekä siitä, mitä Maarit näistä kertoi.

Davines on italialainen perheyritys, joka on perustettu jo vuonna 1983. Aluksi yritys teki tutkimuslaboratoriossaan kehitystyötä muille selektisiivisille sarjoille, kunnes oma hiustenhoitosarja perustettiin 1993.  Davinesin arvomaailma sopii Koreuteen ja seuraavaksi kerronkin, että miksi. Tuotteet ovat luonnonmukaisia, joissa luonnonraaka-aineet ovat tähtiroolissa. Davines käyttää italialaisia luomutiloja, joista iso osa raaka-aineista tulee. Tuotteista löytyy muunmuassa naurista, tomaattia, kaprista, oliivia ja linssiä. Sympaattinen tarina esimerkiksi MOMO-tuotteesta, jonka vaikuttavana hedelmänä on hunajameloni - kun meloni on tuorepuristettu tuotekäyttöön, lähetetään sen siemenet takaisin viljelijälle! Mieletöntä! Tuotteissa käytetty pakkausmateriaali on elintarvikemuovia, joka tarkoittaa sitä, ettei niistä irtoa haitallisia aineita ja ne voi pestä astianpesukoneessa - tämä helpottaa uusiokäyttöä kotitalouksissa. Davinesin toiminta on todella läpinäkyvää koko tuotantoprosessin läpi ja vielä tämän lisäksi tuotteiden hiilijalanjälki on hyvitetty. Aika paljon mielenkiintoisia juttuja ja kiva, että yritys on miettinyt isoja asioita huolella loppuun. Hintaluokka tuotteille on seuraava: 250ml shampoot ovat 23€ ja 250ml hoitoaineet ovat 25€.

Jos isompi hiusremontti on jo tehty tai hiukset kaipaavat kosteutusta, Koreus haluaa tarjota kaikille  lokakuussa Tehohoidossa (50€) käyneille kaupan päälle Kevin Murphyn Maxi Wash -shampoon (100ml, arvo 16€ Huom! Etu ei koske pikatehohoitoa). Mainitse vain varauksen yhteydessä mun nimi niin saat hyödynnettyä tuote-edun! Itse olen käyttänyt tätä shampoota joulukuusta lähtien ja olen puhunut siitä muun muassa tässä postauksessa. Tehohoito on ihana hemmotteluhetki itselle sekä kesästä kärsineille hiuksille - hoitoon sisältyy hius- ja hiuspohja-analyysi, kuorinta, tehohoito sekä rentouttava päähieronta. 

Koreuden verkkokaupassa on myös -20% alennus kaikille tuotteille koodilla LOKAKUUALE ja se on voimassa tästä päivästä lokakuun loppuun! Itse olen nyt käyttänyt hoitoaineena Davinesin MOMOa, joka on ollut ihana ja voin oman käyttökokemuksen perusteella suositella sitä!

25.9.2017

BORN TO BE BRUNETTE

& Maarit Koistinen

brunette koreus-2
brunette koreus

OOOH YEEEES - BACK TO BRUNETTE


Istuin itsevarmasti penkkiin ja kerroin Maaritille, että vaaleampana on ollut mukavaa ja erilaista, mutta nyt on aika palata takaisin siihen, missä viihdyn parhaiten. Takaisin tummempaan! MUTTA, ennenkuin kukaan pääsee kauhistelemaan, että sinne meni se oman värin kasvatusprojekti kankkulankaivoon, voi huokaista helpotuksesta. Pohjaväri on yhä edelleen se, minkä eteen ollaan tehty töitä. Värjättiin vain latva täsmäämään tätä and hello olo on kuin kotiin olisi mennyt! Tämän mahtavan fiiliksen kunniaksi tein teille videon, jossa näytän, kuinka teen kiharat itselleni! 

Aloitetaan tuotteilla, joita käytän hiusten laitossa. Laitoin kaikki erikseen linkkeinä Koreuden verkkokauppaan, jossa saa vielä tämän kuukauden loppuun saakka -20% alennusta!


  • Kevin.Murphy - YOUNG.AGAIN: Hiusöljy, joka on mulla melkein päivittäisessä käytössä. Laitan tätä aina pyyhekuiviin hiuksiin heti suihkun jälkeen. THE BEST!

  • EVO - Mister fantastic: Jos kuivaan hiukseni ennen kiharrusta, laitan tämän tuotteen pohjalle tuomaan tuuheutta. Melkein on koko puteli jo mennyt ja oon tykännyt tooodella paljon!

  • EVO - Icon welder: Laitan hiuksiini lämpösuojan, vaikka alla olisi muitakin tuotteita. En halua vahingoittaa hiuksiani loppuun ja hampulle vain siksi, ettenkö olisi jaksanut suojata niitä. Joten tämä on TÄRKEÄ osa hiusten laittoa!

  • Kevin.Murphy - DOO.OVER: Käytän tätä viimeistelyyn ja yleensä seuraavana aamuna, kun haluan saada kiharoihin taas ryhtiä. Hiuskiinne, jossa yhdistyvät kevyesti hiuspuuteri ja kuivashampoo.




Kiharat on olennainen osa sitä, miltä näytän melkein joka päivä. Pidän rennoista kiharoista ja mielestäni ne sopivat parhaiten tähän hiuksen mittaan. Ja hei, en todellakaan pistä pahakseni seuraavan päivän helppoutta, sillä kiharat tarvitsevat vain pikaisen ryhtiliikkeen. Oon siis melko laiska, mitä tulee arkiaamuihin.

Oon tooodella suurpiirteinen siinä, miten teen kiharat. Ei ole niin justiinsa, saanko kaikki hiussuortuvat kiharalle - kyllä ne siellä joukossa asettuvat. Uskoisin, että se on yksi syy, miksi kiharani ovat saaneet huomiota sen verran, että niistä on usein kysytty. Rentous on kaiken a ja o, itse en ainakaan halua arkeeni korkkiruuvi-kiharoita. Hahaa ja itseasiassa videolla käytän tällaisiin kohtiin suoristusrautaan, jos kihara on mennyt mielestäni liian kiharalle! Yksi jippo siihen rentouteen on jättää hiussuortuvan pää ns. suoraksi, eikä kihartaa hiusta loppuun asti suoristimella tai kihartimella. Näin latvat osoittavat enemmän alaspäin kuin kaartuisivat latvaan saakka kiharalle. Videolla tämä näkyy parhaiten kohdassa 1:18

Ja hei, yleensä kiharat näyttävät vielä paremmilta muutaman tunnin jälkeen siitä, kun ne on laitettu ja myös seuraavana päivänä :)

Kiharrin: Remington Pearl Wand (kapeampi)
Hiustensuoristin: GHD


4.7.2017

LONG BOB + PRO TIP

Yhteistyössä Koreus - Design for your hair
& Maarit Koistinen

Näyttökuva 2017-07-02 kello 20.15.17
koreus tampere (1 of 1)-2

Tältä hiukset ovat näyttäneet nyt muutaman viikon ja pakko sanoa, että vastoin kaikkia odotuksia, tykkään näistä ihan hulluna!!! Kun tajusin, että pakko leikata kuivat latvat veks, aloin asennoitumaan jälleen lyhyempään malliin. Pähkäilin ja pähkäilin, etsin inspiraatiota niin että Pinterest ja Instagram ylikuumentuivat. Olin varma päätöksestä, mutta stressasin. Hitto kun haluaisin kasvattaa hiuksia ja taas on pakko leikata. 

Kun istuin Maaritin penkkiin, olin varma. Mutta kunpa olisin tiennyt lopputuloksen jo aiemmin, olisi stressi jäänyt kokematta, sillä leikkaus ja väri ylitti odotukseni. Rento leikkaus on niin hyvä ja sopiva tämän kesän ja elämäntilanteen fiilikseen! Seuraavista kuvista huomaatte hieman paremmin, millaisesta erosta on kyse.

Näyttökuva 2017-07-02 kello 20.04.16
Näyttökuva 2017-07-02 kello 20.04.33

Jep...Ymmärrätte varmaan, miksi leikkaaminen oli välttämätöntä. Kuivat latvat huusivat apua ja hiusten ryhti alkoi olla olematon. Mutta tämäkin vaihe on mielestäni aika ymmärrettävä - oltiinhan me Maaritin kanssa tehty aikamoinen vaalennusoperaatio latvoille, jotta saatiin oman hiusvärin kasvattaminen helpommaksi. Tämä vaalennusvaihe on ollut itselleni oikein hyvä ja on ollut hauska kokeilla vaaleampaa hipiää, mutta kyllä se tumma tuntuu enemmän omalta jutulta. Sen vuoksi tasoitettiin latvan ja oman tyvivärin eroa jättämällä kokonaisuuteen kuitenkin vaaleutta ja eläväisyyttä. 

V I N K K I  /  P R O T I P  /  O B S  !

Seuraava vinkki koskee jälkihoitoa ja voi vitsit tää mullisti mun tekis mieli sanoa maailman, mutta en ehkä kuitenkaan ole niin dramaattinen hiustenhoito-rutiinit. Tuli Maaritin kanssa puhetta, että mitäs nyt kun se vaalennettu latva tulee varmaan päästämään pois jonkun verran värjättyä ruskeaa. Maarit kertoi mulle, että EVOlla on sellainen hoitoaine, joka sävyttää hiusta samalla kun hoitaa. Väri tehdään kampaamossa yksilöllisesti, jotta kotihoito olisi mahdollisimman tehokasta ja täsmällistä. Olin tästä aivan äimänkäkenä, sillä en todellakaan ole kuullut tällaisesta aiemmin! Me sekoitettiin mulle sopiva väri ja olenkin tässä nyt testannyt sen oikein päteväksi. Jos kotona kuitenkin huomaisi, että väri tarvisi olla esimerkiksi tummempi tai kylmempi, voidaan hoitoainetta muuttaa vielä myöhemminkin.

Mun mielestä tää on äärettömän hyvä juttu, sillä kyllä turhauttaa, jos joutuu sokkona ostaa tehtaalta tulleen valmiin tuotteen kaupan hyllyltä, joka ei käytössä toimikaan. Ei siinä auta reklamointi vaan se on sama, kun heittäisi rahaa kaivoon. Hinta kampaamosta tälle EVO Fabuloso hoitoaineelle on noin 35€. Tällä säästyy varmasti paljon ylimääräistä vaivaa ja tuuria, kun saa heti itselle sopivan tuotteen :-) NIIN KÄTSY!

Mietin myös, että oma hiusväri saattaa jossain vaiheessa haalistua tai kulahtaa, niin tällaisella ratkaisulla saa helposti eloa ja syvyyttä omaan väriin ilman, että joutuu värjäämään hiuksia. Toimiva ja hienovarainen ratkaisu! 

koreus tampere (1 of 1)-6
Näyttökuva 2017-07-02 kello 20.05.51


Mitäs nyt? Vaikuttaisi vähän siltä, että hiusprojekti on saatu sille mallille, että tavoitteeseen ollaan päästy ja täällä on oikein onnellinen sekä tyytyväinen likka. Aiemmat projektiin liittyvät postaukset löytyy täältä: OSA1, OSA2, OSA3 ja OSA4. Mutta yhteistyö Koreuden kanssa ei jää tähän vaan edestä löytyy vielä uusia juttuja! Hiukset on usein sellainen aihe, joka herättää mielipiteitä ja kysymyksiä, joten kuulisin mielelläni, jos tähän olisi jotain postaustoiveita tai kysymyksiä, mitä voitaisiin yhdessä Maaritin kanssa ratkoa! 

Mulla on tekeillä postaus hiustenhoitoon liittyvistä tuotteista ja ajatuksista, johon sisältyy yhden mielenkiintoisen tuotteen arvonta. Pysykäähän siis kuulolla!  


30.3.2017

HAIR UPDATE

Yhteistyössä Koreus - Design for your hair
Maarit Koistinen

Aika magee homma, että ollaan Maaritin kanssa saatu mun hiusprojekti siihen pisteeseen, että jäljellä on enää hienosäätöä. WHAT! Vitsit, kuinka kivutonta tää on ollut verrattuna niihin piruihin, mitä mielessäni maalailin. Suurin osa vuosien saatossa tummaksi värjätystä hiuksesta on poissa ja oma väri ulottuu jo melko pitkälle! Latvoja ollaan vaalennettu, jolla olen halunnut saavuttaa luonnollisen vivahteen kokonaisuuteen ja näin ollen tehdä kasvattamisesta helpompaa. Kuvissa näette ennen/jälkeen tulokset. Seuraavan kerran jälkeen aletaan tän projektin tiimoilta olla melko valmiita, ja sitten teen isomman kokonaisuuden, lähtötilanteesta, välivaiheesta ja lopputuloksesta. Tällä tavoin on näette konkreettisemmin muutoksen :) 

Koreus

Vasemmalla on tilanne, missä oltiin viime viikon tiistaina ja oikessa kuvassa näette muutoksen. Pienellä freesaamisella on mielestäni aika iso merkitys. Oman hiusvärin ja vaalennetun latvan kanssa oli muodostunut jo melkoinen raja, jota häivytettiin niin, että nostimme vaaleaa raitaa ylöspäin. Vitsit,  kuinka yllättynyt ilme Maaritin kasvoille ilmestyi, kun kerroin hänelle haluavani kesäksi vielä vaaleampaa ilmettä! Positiivisesti tietenkin! Tällä kertaa jätimme ohuet tummat raidat pois, joita olemme aiemmin laittaneet, niille ei ollut enää tarvetta.  Samalla teimme raidoista kirkkaampia ja lisäsimme niiden "volyymia". Mulla oli hieman huoli siihen, että miten hiusparat kestää tätä rumbaa, mutta Niohplexin avulla nämä ovat pysyneet todella hyvinä! Ja toki latvojen siistimisellä on osuutta asiaan, sillä Maarit on ottanut lähtökohtaisesti kaikki superhuonot latvat pois.

Koreus2


Meillä tuli puhetta myös viime aikaisista sekä tulevista hiustrendeistä ja Maarit kertoi, että viime vuosina ihmiset ovat halunneet luonnollisempia sävyjä ja just omaa hiusväriä enemmän esille. Lisäksi sileät ja terveet hiukset ovat olleet monien mielenpäällä. Painotettuna, että sileät hiukset eivät missään nimessä tarkoita hiustensuoristajalla länttään laitettuja hiuksia, vaan erilaiset hoitotuotteet ovat tässä suuressa roolissa. Itselläni on tällä hetkellä melko pörröinen hius, joten sileyttä tavoittelen hiusöljyllä sekä föönaamalla - silloin kun jaksan föönata. 

Yksi uusi juttu tarttui mukaan viime kerralta - Hiusvita hiusravinne. Olen joskus syönyt Piimaxia, mutta se ei sopinut minulle ollenkaan, joten innoissani testaan josko tämä olisi sopivampi! Ajattelin  ensin tehdä pientä koostetta instastoryn puolella tästä, joten jos mielenkiinto heräsi @rriikkka. Kun olen syönyt paketin loppuun (n. kuukausi), palaan tänne lopputuloksen ja mietteiden kanssa! Mielenkiinnolla odotan, miten käy :) 

Hiusprojektin aiemmat postaukset voit lukea TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ

24.1.2017

I DON'T BELIEVE IN MAGIC, BUT I DO BELIEVE IN MY HAIRDRESSER

Yhteistyössä
Koreus - design for your hair
Maarit Koistinen

Keskiviikkona 11.1 minulla oli varattu aika jälleen kampaajalle, jotta saadaan hiusprojekti jatkumaan! Viimeisimmän postauksen pääsette tsekkaamaan täältä. Viimeksi jäätiin siihen, että saatiin latvaosuutta vaaleammaksi. Vaikka oli odotettavissa, että latvaan jää paljon lämpimiä sävyjäoli lopputulos kuitenkin hyvä lähtökohdat huomioiden. Totuin vaaleampaan olemukseen nopeasti ja nyt tuntuu hassulta katsella vanhempia kuvia, jossa mulla on kokonaisvaltaisesti tummat hiukset! Vaikka sitä en silloin ajatellut, tuntuvat ne nyt aika luonnottoman värisiltä. 

Täytyy tähän hengenvetoon tokaista, että tämä oman hiusvärin kasvatusprojekti ei ole käynyt ollenkaan hermoilleni. Luulin alkuun, että uusi kasvava hius näyttäisi helposti harmaalta lämpimien latvojen kanssa. Mutta enhän oikeastaan tiennyt, millainen se oma väri tulisi olemaan. Oon erittäin onnellinen, että oma hiusväri on kaunis tummahko ruskea. Tästä on hyvä jatkaa!

hairro

I N S P I R A T I O N 


Inspiraation lähteenä minulla on ollut Pinterest (josta kaikki alemmat kuvat on poimittu). Oon tosi realistinen tyyppi, mitä hiuksiin tulee ja ymmärrän, ettei suurempia muutoksia tehdä yhdeltä istumalta. Mulla on haaveissa siis se, että tyviväri olisi kokonaan oma, mutta latva-osuutta saa värjäillä. Mutta pääpointti olisi se, että tyvikasvu ei aiheuttaisi stressiä eikä sitä tarvisi olla joka kuukausi värjäämässä. Inspiraationa mulla on ollut luonnollisen sävyiset hiukset niin, että latva on vaaleampi. Ollaan nyt Maaritin kanssa pohjustettu mun hiusväriä kesälle, että tuollainen inspiskuvia valloittava sunkissed väri on helpompi saavuttaa. Aika isoa muutosta olen lähtenyt hakemaan - tasaisen tumman ruskeista vaaleampaan. Pelkään, että tässä saattaa nälkä kasvaa syödessä, mitä tuohon vaaleaan sävyyn tulee... Saa nähdä, minkä väriset hiukset täällä heiluu kesän jälkeen hehe.


snowy


M I S S Ä   O L L A A N   N Y T?


Nyt ollaan onnellisia. Hiusten malli ja väri ovat mieleeni niin kovin paljon. Hiusten mallista sen verran, että nyt annoin Maaritille luvan leikata pituutta enemmän pois vaalentamisen vuoksi. Hiuksille tehtiin oikein ryhtileikkaus ja nyt olo on freesimpi. Halusin, että kasvoja kehystävät hiukset jätetään pidemmiksi, sillä olen kasvattanut niitä pienen ikuisuuden saman mittaisiksi muiden hiusten kanssa. Tahdon silti kasvattaa hiuksia, mutten sen kustannuksella, että latvat näyttäisivät risukasalta.

Entäs sitten värjäys? Tasoitettiin oman hiusvärin ja värjätyn osuuden rajaa ihan ohuilla tummilla raidoilla, jotta ero ei olisi niin selvä. Latvoja vaalenneltiin vielä raidoittamalla, vaikka pohdittiinkin balayage-värjäyksen mahdollisuutta. Naurettiin, kun ei millään meinattu saada tuota sanaa päähämme - vitsit mikä sanamonsteri! Maarit onneksi osasi kertoa minulle, että lähempänä kesää voitaisiin koittaa tuota balayagea, sillä lopputulos on sillä huomattavasti vaaleampi. En voisi olla tyytyväisempi tähän ratkaisuun. Vaalennuksen yhteydessä käytettiin jälleen Niophlex-hoitoa, jota olen jatkanut kotonakin :-)

Pakko vielä lopuksi hehkuttaa yhtä tuotetta! Nimittäin Kevin Murphyn Young.Again hiusöljyä. Jösses, että on upea aine! Oon aiemminkin käyttänyt hiusöljyjä ja yleensä ne ovat hieman keltaisen sävyisiä. En aiemmin ole edes miettinyt kuinka niinkin pieni asia kuin öljyn keltaisuus voi vaikuttaa hiusten sävyihin. Kuivahko hius imaisee öljyn itseensä kaikessa keltaisuudessaan. Jälkikäteen maalaisjärki huutaa mulle "TIETTY!!". Kevin Murphyn hiusöljy on väritön ja se tekee hiuksista ihan älyttömän pehmeät. Uus lemppari tuote.

hairr-5

21.11.2016

HIUSPROJEKTI STEP 1

Yhteistyössä Koreus 
& Maarit Koistinen
Kyttälänkatu 4 
33100 Tampere

Koreus on ihana kampaamo keskellä kaupungin sydäntä, Kyttälänkadulla. Kampaamon omistaja Maarit otti niin innokkaasti vastaan mun heittämän "haasteen" tässä hiusprojektissa, että tiesin jo silloin tästä tulevan pelkkää priimaa! Parasta on kuunnella ihmisiä, jotka ovat intohimoisia ja ammattitaitoisia sitä kohtaan, mitä tekevät - tämä huokuu Maaritin työskentelyssä! Oli ilo kuulla, että Maarit on valinnut sellaisia tuotteita Koreuden käyttöön, joiden takana pystyy seisomaan. Niin arvomaailmaltaan kuin tuotelupauksiltaan. Tärkeimmät brändit ja tuotteet, joita Maarit käyttää ovat Kevin Murphy, EVO ja Niophlex. Sain aivan mielettömän hyvän infopläjäyksen hiustenhoitoon liittyen, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa :-) Myöhemmin pystyn kertomaan yksityiskohtaisemmin myös omista kokemuksistani!

PB111009
PB111043
PB111021
PB111038
PB111073


Tutkailtiin hetki mun hiuksia, katsottiin inspiskuvia ja alettiin miettimään, miten lähdetään etenemään. Oon hyvin realistinen ja jalat maassa, mitä tulee kampaamokäynteihin. Sitä tekis mieli toivoa kuuta taivaalta ja yksisarvisia, mutta harvemmin ne haaveet voidaan kerrasta toteuttaa. Se on tärkein juttu tässä - kärsivällisyys. Kerrasta ei tule sitä viimeistä silausta, vaan käyntejä tarvii olla useampia. Näin me tuumailtiin mun hiusten lähtötilanteesta:

Hiusten lähtötilanne omasta mielestäni:
  • Huonossa kunnossa, etenkin latvat kärsineet Kalifornian auringon alla. Ja ainiin. Viimeisin leikkauskerta maaliskuussa. Voin kertoa, että melko häntä koipien välissä sanoin tämän!
  • Väri oli sekamelskainen ja lämmin. Kaiken kukkuraksi hiukset oltiin viimeksi värjätty kaupan väreillä O-OU.
  • Omaa väriä kasvanut ihan kivasti, jolloin se on helppo erottaa.
Hiusten lähtötilanne Maaritin mielestä:
  • Latvat huonossa kunnossa, mutta ei niin pahat kuin voisi olla pitkään leikkausväliin nähden.
  • Kaupan väreillä värjääminen on etenkin siinä vaiheessa haaste, kun tarvii purkaa väriä ja vaalentaa. 
  • Tyvi on kylmä, mutta tumma. Luuli, että olisi vaaleampi, joten tämä oli iloinen yllätys!
IMG_1723-2
Tärkeää oli päästä purkamaan vaalentamaan hiusten keskiosaa. Kuten kuvasta näkyy, se olikin se suurin osa hiuksista ja samalla vaikein. Vaalennus on sen vuoksi oleellinen osa tätä projektia, sillä hiusten keskiosa oli tummempi ja lämpimämpi muihin verrattuna. Halusin siitä kovasti eroon ja mulla on tulevaisuudessa haaveena vähän kylmempi sekä blondimpi latva-osuus. Tyviosuuden erottuvuutta häivytettiin ihan super ohkaisilla tummilla raidoilla. Tämä ratkaisu menee aivan käsikädessä sen kanssa, että kasvatusprojekti on miellyttävämpi, kun raja ei ole niin selkeästi näkyvillä. Keskiosaan laitettiin paljon ohutta vaaleaa raitaa ja näin nähtiin, mitä sieltä kaupan värin alta paljastui. Vaalennus on luonnollisesti kuluttavaa hiuksille ja mulle laitettiin vaalennusaineen sekaan Niophlex suojaamaan hiusta. Niophlex on tarkoitettu pohjoismaiselle hiukselle ja sen idea on suojata hiusta kemiallisen käsittelyn yhteydessä. Pesupaikalla mulle laitettiin vielä kylmään taittava hopeasävyte, jolla saatiin lämpöä vielä vähän pois. 


PB111031
IMG_1720

Tällaiset ennen/jälkeen-kuvat on parhaita, sillä eron näkee kaikista herkimmin. Oli huojentavaa kuulla, kun Maarit iloitsi siitä, kuinka hyvin hiukset olivat vaalentuneet ja kylmän sävyiset lähtötilanteeseen nähden. Toki hiusten seassa on vielä paljon lämpimiä sävyjä, sillä tumma hius on aika tiukassa ja kerroksittain kiinni hiuksissani. Kaikki ketkä ovat vaalentaneet hiuksensa tummasta, voivat varmasti samaistua siihen tuskailuun, että hiuksissa on oransseja ja lämpimiä sävyjä. Korostan tässä kohtaa taas asennetta, mielenlujuutta ja kärsivällisyyttä - tällaiset projektit ovat aikaa vieviä ja oikotiet kannattaa jättää väliin.  

PB121101
IMG_0004
PB121147-3

Eilisessa postauksessa näittekin jo lopputulosta. Tai siis välitulosta, sillä uusi kampaamokäynti on edessä tammikuun alussa. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen, mikä saavutettiin nyt. Olen nyt hieman yli viikon verran totutellut vaaleampaan kuontaloon ja silmä alkaa pikkuhiljaa tottumaan tähän :-) Tulevaisuudessa, projektin loppupuolella, vaaleampi sävy ei tule nousemaan noin ylös, mutta tällä hetkellä se oli välttämätön etappi. Sen takia välttämätön, sillä meidän piti purkaa hiusten keskiosassa jummaavaa huomattavasti tummempaa väriä. Toivoin myös, että jätettäisiin hiuksiin niin paljon pituutta kuin mahdollista. Ensi kerralla leikataan enempi. Haha, vähän kerrallaan niin ei tunnu niin pahalta?

Mulla on ihan älyttömän hyvä mieli tästä päätöksestä kasvattaa oma hiusväri takaisin. Toki tulevaisuudessakin saatan vaalentaa latvoja tai raidoittaa hiuksia, mutta pohjavärin haluan olevan omani. On ollut kyllästyttävää ja turhauttavaa värjäillä tyvikasvua kuukausittain jo vuosia. Nyt riittää. Kärsivällisyys ei ole edes ongelma, sillä odotan lopputulosta niin kovasti :-) Uskallan toivoa, että  ensi syksyn alussa hiusprojekti olisi loppusuoralla! 

Jos heräsi kysymyksiä, mielipiteitä tai vertaistukea, laittakaa kommenttiboksi laulamaan! 

1.3.2016

LONGBOB PART2


hius (5 of 5)
hius (4 of 5)
hius (3 of 5)

Mun hiuksilla on historia - niin pitkä etten edes ala avaamaan sitä sen kummemmin. Long story short, mun superpitkät ja paksut hiukset päätti yhdessä vaiheessa tippua, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi leikata hiirenhäntä pois. Käsite hiirenhäntä oli tuolloin 3/4 osa mun hiuksista haha! Silloin ei juuri naurattanut. Vuoden 2014 joulukuussa leikkasin polkan ja sitä olen kasvattanut tässä sitten pidemmäksi. Isoin harmitus on ollut ihan kasvojen vieressä olevat hiukset, joita ei ole tarkoituksella leikattu lyhyemmiksi. Nyt ne olivat kuitenkin kasvaneet pidemmiksi ja tänään hiukset leikattiin kauttaaltaan melkein saman mittaisiksi. Tästä on hyvä jatkaa kasvatus-projektia, kun kaikki hiukset ovat samanmittaisia! 

Muistatteko, kun Lila teki omaan blogiinsa postauksen "Long Bob Hairstyle Gallery", johon muakin haastateltiin? Jos ette, niin käykää ihmeessä lukemassa se tästä. 

IMG_2620

Kävin tänään kampaajalla Tampereen Glohair Aleksanterinkadulla. Siellä mun hiuksia on käsitellyt Kaisa! Kaisa on tosi symppis ja taitava kampaaja - pelastanut mun pään monta kertaa. Älyttömän hienoa oli, kun viime kesänä just ennen Blockfestejä Kaisa tuli vapaapäivänään laittamaan mulle hiukset juhlakuntoon. Olin ja olen edelleen todella otettu ja kiitollinen siitä. 

Tänään meidän tavoiteena oli saada mun hiuksiin skarppi ja siisti latva. Laitoin teille tuohon ennen ja jälkeen kuvaa havainnollistamaan mistä me lähdettiin ja mihin päädyttiin. Kuten tuosta ennen kuvasta näkeekin - latva on melkoista hamppua ja risua. Ja sehän ei toimi. Leikkauksen lisäksi värjättiin tyvi sekä taitettiin latvan sävyjä viileämpään. Tässä on mun toinen askel Pariisiin valmistautumiseen. Ensimmäinen askel oli vaatteiden päättäminen, siitä saatte esimakua huomenna ;-) Hurjan iso kiitos ihanalle Kaisalle! Paris, I'm ready!

Ja nyt paras juttu! Mun lukijat saa Kaisalta kaikki kampaamopalvelut -15% alennuksella! Kaisan löydätte siis Tampereen Glohair Aleksanterinkadulta. Kun teette varausta hänelle, mainitkaa mun blogi varauksen yhteydessä. Ja tämä on voimassa huhtikuun loppuun (30.4.2016) saakka. Nyt kuontalot kuntoon ja kampaajalle! ♥ 


13.11.2015

TYVIKASVU vs. BIOZELL



*Yhteistyössä Indiedays ja Biozell

Sain Indiedaysin Inspiration-päivästä Biozellin tuotepaketin mukaani. Tuotepaketti sisälsi muun muassa uudet tyvisprayt, joista olen lukenut jo aiemminkin muiden blogeista. Onhan se kiinnostavaa kokeilla, että pystyisikö noin helpolla tuotteella oikeesti venyttämään hiustenvärjäyksen väliä? Kyllähän sitä pystyy! Mielestäni on kiva, että vaaleahiuksiset voivat luoda liukuvärjäys-efektin, kuten Milla teki! Kekseliäisyyttä siis peliin ;-)

Tyvisprayn rakenne on kovin kuivashampoomainen, eli siinä on tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla! :-) Itselläni on todella tummat hiukset tyvestä ja tuo tummin sävy sopii mulle parhaiten. Videolla kokeilin punaista sävyä latvoihin, sillä siellä minulla on vaaleampaa väriä. Oli hauska nähdä, kuinka pienellä vaivalla hiuksiin sai uutta ilmettä ja RYHTIÄ! Jos sprayta käyttää latvoihin, kannattaa varautua siihen, että se karheuttaa latvoja. Se on ihan ok ja johtuu luonnollisesti siitä kuivashampoomaisesta rakenteesta. Moni mun ystävistä kysyi, että kauan tuo tyvispray sitten kestää päässä? Tuote lähtee hiuksista pois seuraavassa pesussa, eli voi huoletta laittaa suihkutellen! 

Mulla on ollut Biozellin tuotteita käytössä lakoista sävyttäviin hoitoaineisiin ja olen ollut tyytyväinen. Oon mielissäni siitä, että Biozell on suomalainen yritys, joka on yksi syy, miksi yhteistyö on itselleni erittäin tärkeä. Jos joku haluaa lukea Biozellin tarinan, niin se löytyy täältä. Aika mielenkiintoisia faktoja!

Mitä fiiliksiä tuosta tyvispraysta? Onko joku jo testaillut? 

//Seuraavaks sit jotain, joka auttais noihin mun otsaryppyihin hahahaha :---D Mä en kestä