Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiusprojekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiusprojekti. Näytä kaikki tekstit

27.9.2018

NEW HAIR, WHO DIS?

Yhteistyössä Koreus - Design for your hair & Maarit Koistinen
(Kampaamopalveluista ja tuotteista saatu alennus)

Näyttökuva 2018-9-23 kello 20.23.53

ENNEN & JÄLKEEN 

Huh - siitäpä oli vierähtänyt tovi, kun viimeksi olin istunut kampaajan penkkiin. Taisi olla Maaliskuuta, kun viimeksi Maarit on päässyt tekemään taikojaan hiuksilleni. Faktahan on se, että mua hieman jännitti mennä kuuman kesän, joka oli sisältänyt kaksi etelänmatkaa, jälkeen hiukseni ammattilaiselle. Onneksi Maarit on niin ihana ja rento, että hän tuumasi tilanteen olevan ihan ok ja että katse eteenpäin, vaikkakin latvojen tilanne ei olisi ollut niin "paha", jos olisin kesän aikanakin käynyt. 

Kulunut kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja kuiva, joka näkyy melkoisen paljon hiuksissa. Ensinnäkin, hiukset vaalenee auringossa, joka on verrattavissa reaktioon, joka tapahtuu kun hiusta vaalennetaan - hius aukeaa. Kesällä myös hikoilu, rantapäivät ja muu meneminen aiheuttaa ainakin itselleni sen, että hiuksia pesee liikaa, joka myös kuluttaa hiusta ja kuivattaa päänahkaa. Alkusyksystä usealla meistä vastassa onkin kuiva ja pörröinen hius - tai ainakin latvat. 

Yksinkertaisuudessaan hiukset tarvitsevat kesän jälkeen todennäköisesti saksia (mulle niitä sai näyttää vain kriittisimmille kohdille. Maarit on siitä ihana, että hän kunnioittaa tätä toivetta), hoitoa ja väripäivitystä auringon haalentamiin väreihin. Parasta on varata aika kampaajalle, sillä ammattilainen osaa tehdä oikeat ratkaisut erilaisille hiuslaaduille ja antaa täsmälliset hoito-ohjeet ja parhaimmassa tapauksessa vinkit uusiin luottotuotteisiin! Kotona kannattaa muistaa hiuksien kosteutus! Tehokkainta on ottaa rutiiniksi tehohoito hiuksiin kerran viikossa tai kuussa, riippuen omasta pesuvälistä ja hiusten kunnosta. Tehohoidon voi tehdä myös kampaajalla ja siihen mulla on teille postauksen lopussa tarjous! 

Mun hiuksia leikattiin sekä värjättiin, tyvellä on yhä oma hiusväri, mutta laitoimme tummia raitoja sekä väriä latvoihin! Olikin jo ikävä tummempaa hiusta, vaikka kesällä huoleton vaaleampi look toimiikin hyvin. Ihanaa, että lopputulos on todella luonnollinen ja ryhdikäs! 

Näyttökuva 2018-9-23 kello 20.24.49



DAVINES 

Koreudesta löytyy nyt myös Davines -tuotesarja. Tämä oli itselleni ennestään tuntematon, mutta mielenkiinto näihin on herännyt Koreuden Instagramista. Katsokaa noita purkkeja, kuinka yksinkertaiset, mutta söpöt! Haluaisin jakaa pienen info-paketin näistä tuotteista, sillä itse olen erittäin vakuuttunut viikon testailun jälkeen sekä siitä, mitä Maarit näistä kertoi.

Davines on italialainen perheyritys, joka on perustettu jo vuonna 1983. Aluksi yritys teki tutkimuslaboratoriossaan kehitystyötä muille selektisiivisille sarjoille, kunnes oma hiustenhoitosarja perustettiin 1993.  Davinesin arvomaailma sopii Koreuteen ja seuraavaksi kerronkin, että miksi. Tuotteet ovat luonnonmukaisia, joissa luonnonraaka-aineet ovat tähtiroolissa. Davines käyttää italialaisia luomutiloja, joista iso osa raaka-aineista tulee. Tuotteista löytyy muunmuassa naurista, tomaattia, kaprista, oliivia ja linssiä. Sympaattinen tarina esimerkiksi MOMO-tuotteesta, jonka vaikuttavana hedelmänä on hunajameloni - kun meloni on tuorepuristettu tuotekäyttöön, lähetetään sen siemenet takaisin viljelijälle! Mieletöntä! Tuotteissa käytetty pakkausmateriaali on elintarvikemuovia, joka tarkoittaa sitä, ettei niistä irtoa haitallisia aineita ja ne voi pestä astianpesukoneessa - tämä helpottaa uusiokäyttöä kotitalouksissa. Davinesin toiminta on todella läpinäkyvää koko tuotantoprosessin läpi ja vielä tämän lisäksi tuotteiden hiilijalanjälki on hyvitetty. Aika paljon mielenkiintoisia juttuja ja kiva, että yritys on miettinyt isoja asioita huolella loppuun. Hintaluokka tuotteille on seuraava: 250ml shampoot ovat 23€ ja 250ml hoitoaineet ovat 25€.

Jos isompi hiusremontti on jo tehty tai hiukset kaipaavat kosteutusta, Koreus haluaa tarjota kaikille  lokakuussa Tehohoidossa (50€) käyneille kaupan päälle Kevin Murphyn Maxi Wash -shampoon (100ml, arvo 16€ Huom! Etu ei koske pikatehohoitoa). Mainitse vain varauksen yhteydessä mun nimi niin saat hyödynnettyä tuote-edun! Itse olen käyttänyt tätä shampoota joulukuusta lähtien ja olen puhunut siitä muun muassa tässä postauksessa. Tehohoito on ihana hemmotteluhetki itselle sekä kesästä kärsineille hiuksille - hoitoon sisältyy hius- ja hiuspohja-analyysi, kuorinta, tehohoito sekä rentouttava päähieronta. 

Koreuden verkkokaupassa on myös -20% alennus kaikille tuotteille koodilla LOKAKUUALE ja se on voimassa tästä päivästä lokakuun loppuun! Itse olen nyt käyttänyt hoitoaineena Davinesin MOMOa, joka on ollut ihana ja voin oman käyttökokemuksen perusteella suositella sitä!

26.12.2017

KIUSALLINEN PÄÄNAHKA

Yhteistyössä
& Maarit Koistinen

HAIRR-6
HAIRR
HAIRR-4
HAIRR-5

Joulukuun alussa oli jälleen aika istua Maaritin tuoliin - Mitäs nyt? Ensimmäinen vuoden mittainen projekti ja sen tavoite oli nyt saavutettu. Oma väri päässä ja hymy huulilla. Mä rakastan tätä väriä ja sen helppoutta. Luulisi olon olevan siis hiusten osalta ainakin itsevarma ja hyvä. Niin onkin, mutta yksi juttu on aiheuttanut harmitusta. Päänahkani on ollut äärimmäisen kuiva ja ennen Maaritille menoa koitin epätoivoisesti kotikutoisia kuorintoja ja hoitoja huonolla menestyksellä. Maarit totesi saman ja kertoikin, mitä tuotteita voisin käyttää poistaakseni ongelman.

Varsinkin tummissa hiuksissa kuivuus näkyy vaaleana mutuna hiusten pinnalla - NOT NICE. Yritäppä siinä pistää ponnaria niin, että ei itku tule kuivan päänahan vuoksi. Ostin kolmen tuotteen kombon, joka jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen auttoi ongelmaan huomattavasti. Nyt olen kuukauden päivät käyttänyt tuotteita, eikä ongelmaa enää ole. Jälleen "joudun" toteamaan, että ammattilaisiin kannattaa luottaa. Mullakin olisi säästynyt aikaa ja rahaa, kun en olisi turhaan hankkinut vääränlaisia tuotteita, joiden ajattelin auttavan. 

Näillä tuotteilla selvitin kiusallisen päänahkani:

Kevin Murphy / MAXI.WASH - Detox-shampoo
Kevin Murphy / BALANCING.WASH - Tasapainottava shampoo 
EVO / The Great Hydrator Moisture Mask - Tehohoito. Tätä voi käyttää myös tyveen ilman, että hiukset lässähtää.

Aloitettiin myös uusi projekti! Nyt alkoi hiusten pituuden kasvatus JESJES! Ollaan käytetty aina värikäsittelyiden yhteydessä Niophlexiä, joka tosiaan suojaa hiusta kemiallisen käsittelyn yhteydessä. Ja niin tullaan jatkossakin käyttämään, kun tarkoitus on kasvattaa näitä :-)


Kuvat - Milla Kuoksa

25.9.2017

BORN TO BE BRUNETTE

& Maarit Koistinen

brunette koreus-2
brunette koreus

OOOH YEEEES - BACK TO BRUNETTE


Istuin itsevarmasti penkkiin ja kerroin Maaritille, että vaaleampana on ollut mukavaa ja erilaista, mutta nyt on aika palata takaisin siihen, missä viihdyn parhaiten. Takaisin tummempaan! MUTTA, ennenkuin kukaan pääsee kauhistelemaan, että sinne meni se oman värin kasvatusprojekti kankkulankaivoon, voi huokaista helpotuksesta. Pohjaväri on yhä edelleen se, minkä eteen ollaan tehty töitä. Värjättiin vain latva täsmäämään tätä and hello olo on kuin kotiin olisi mennyt! Tämän mahtavan fiiliksen kunniaksi tein teille videon, jossa näytän, kuinka teen kiharat itselleni! 

Aloitetaan tuotteilla, joita käytän hiusten laitossa. Laitoin kaikki erikseen linkkeinä Koreuden verkkokauppaan, jossa saa vielä tämän kuukauden loppuun saakka -20% alennusta!


  • Kevin.Murphy - YOUNG.AGAIN: Hiusöljy, joka on mulla melkein päivittäisessä käytössä. Laitan tätä aina pyyhekuiviin hiuksiin heti suihkun jälkeen. THE BEST!

  • EVO - Mister fantastic: Jos kuivaan hiukseni ennen kiharrusta, laitan tämän tuotteen pohjalle tuomaan tuuheutta. Melkein on koko puteli jo mennyt ja oon tykännyt tooodella paljon!

  • EVO - Icon welder: Laitan hiuksiini lämpösuojan, vaikka alla olisi muitakin tuotteita. En halua vahingoittaa hiuksiani loppuun ja hampulle vain siksi, ettenkö olisi jaksanut suojata niitä. Joten tämä on TÄRKEÄ osa hiusten laittoa!

  • Kevin.Murphy - DOO.OVER: Käytän tätä viimeistelyyn ja yleensä seuraavana aamuna, kun haluan saada kiharoihin taas ryhtiä. Hiuskiinne, jossa yhdistyvät kevyesti hiuspuuteri ja kuivashampoo.




Kiharat on olennainen osa sitä, miltä näytän melkein joka päivä. Pidän rennoista kiharoista ja mielestäni ne sopivat parhaiten tähän hiuksen mittaan. Ja hei, en todellakaan pistä pahakseni seuraavan päivän helppoutta, sillä kiharat tarvitsevat vain pikaisen ryhtiliikkeen. Oon siis melko laiska, mitä tulee arkiaamuihin.

Oon tooodella suurpiirteinen siinä, miten teen kiharat. Ei ole niin justiinsa, saanko kaikki hiussuortuvat kiharalle - kyllä ne siellä joukossa asettuvat. Uskoisin, että se on yksi syy, miksi kiharani ovat saaneet huomiota sen verran, että niistä on usein kysytty. Rentous on kaiken a ja o, itse en ainakaan halua arkeeni korkkiruuvi-kiharoita. Hahaa ja itseasiassa videolla käytän tällaisiin kohtiin suoristusrautaan, jos kihara on mennyt mielestäni liian kiharalle! Yksi jippo siihen rentouteen on jättää hiussuortuvan pää ns. suoraksi, eikä kihartaa hiusta loppuun asti suoristimella tai kihartimella. Näin latvat osoittavat enemmän alaspäin kuin kaartuisivat latvaan saakka kiharalle. Videolla tämä näkyy parhaiten kohdassa 1:18

Ja hei, yleensä kiharat näyttävät vielä paremmilta muutaman tunnin jälkeen siitä, kun ne on laitettu ja myös seuraavana päivänä :)

Kiharrin: Remington Pearl Wand (kapeampi)
Hiustensuoristin: GHD


30.3.2017

HAIR UPDATE

Yhteistyössä Koreus - Design for your hair
Maarit Koistinen

Aika magee homma, että ollaan Maaritin kanssa saatu mun hiusprojekti siihen pisteeseen, että jäljellä on enää hienosäätöä. WHAT! Vitsit, kuinka kivutonta tää on ollut verrattuna niihin piruihin, mitä mielessäni maalailin. Suurin osa vuosien saatossa tummaksi värjätystä hiuksesta on poissa ja oma väri ulottuu jo melko pitkälle! Latvoja ollaan vaalennettu, jolla olen halunnut saavuttaa luonnollisen vivahteen kokonaisuuteen ja näin ollen tehdä kasvattamisesta helpompaa. Kuvissa näette ennen/jälkeen tulokset. Seuraavan kerran jälkeen aletaan tän projektin tiimoilta olla melko valmiita, ja sitten teen isomman kokonaisuuden, lähtötilanteesta, välivaiheesta ja lopputuloksesta. Tällä tavoin on näette konkreettisemmin muutoksen :) 

Koreus

Vasemmalla on tilanne, missä oltiin viime viikon tiistaina ja oikessa kuvassa näette muutoksen. Pienellä freesaamisella on mielestäni aika iso merkitys. Oman hiusvärin ja vaalennetun latvan kanssa oli muodostunut jo melkoinen raja, jota häivytettiin niin, että nostimme vaaleaa raitaa ylöspäin. Vitsit,  kuinka yllättynyt ilme Maaritin kasvoille ilmestyi, kun kerroin hänelle haluavani kesäksi vielä vaaleampaa ilmettä! Positiivisesti tietenkin! Tällä kertaa jätimme ohuet tummat raidat pois, joita olemme aiemmin laittaneet, niille ei ollut enää tarvetta.  Samalla teimme raidoista kirkkaampia ja lisäsimme niiden "volyymia". Mulla oli hieman huoli siihen, että miten hiusparat kestää tätä rumbaa, mutta Niohplexin avulla nämä ovat pysyneet todella hyvinä! Ja toki latvojen siistimisellä on osuutta asiaan, sillä Maarit on ottanut lähtökohtaisesti kaikki superhuonot latvat pois.

Koreus2


Meillä tuli puhetta myös viime aikaisista sekä tulevista hiustrendeistä ja Maarit kertoi, että viime vuosina ihmiset ovat halunneet luonnollisempia sävyjä ja just omaa hiusväriä enemmän esille. Lisäksi sileät ja terveet hiukset ovat olleet monien mielenpäällä. Painotettuna, että sileät hiukset eivät missään nimessä tarkoita hiustensuoristajalla länttään laitettuja hiuksia, vaan erilaiset hoitotuotteet ovat tässä suuressa roolissa. Itselläni on tällä hetkellä melko pörröinen hius, joten sileyttä tavoittelen hiusöljyllä sekä föönaamalla - silloin kun jaksan föönata. 

Yksi uusi juttu tarttui mukaan viime kerralta - Hiusvita hiusravinne. Olen joskus syönyt Piimaxia, mutta se ei sopinut minulle ollenkaan, joten innoissani testaan josko tämä olisi sopivampi! Ajattelin  ensin tehdä pientä koostetta instastoryn puolella tästä, joten jos mielenkiinto heräsi @rriikkka. Kun olen syönyt paketin loppuun (n. kuukausi), palaan tänne lopputuloksen ja mietteiden kanssa! Mielenkiinnolla odotan, miten käy :) 

Hiusprojektin aiemmat postaukset voit lukea TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ

24.1.2017

I DON'T BELIEVE IN MAGIC, BUT I DO BELIEVE IN MY HAIRDRESSER

Yhteistyössä
Koreus - design for your hair
Maarit Koistinen

Keskiviikkona 11.1 minulla oli varattu aika jälleen kampaajalle, jotta saadaan hiusprojekti jatkumaan! Viimeisimmän postauksen pääsette tsekkaamaan täältä. Viimeksi jäätiin siihen, että saatiin latvaosuutta vaaleammaksi. Vaikka oli odotettavissa, että latvaan jää paljon lämpimiä sävyjäoli lopputulos kuitenkin hyvä lähtökohdat huomioiden. Totuin vaaleampaan olemukseen nopeasti ja nyt tuntuu hassulta katsella vanhempia kuvia, jossa mulla on kokonaisvaltaisesti tummat hiukset! Vaikka sitä en silloin ajatellut, tuntuvat ne nyt aika luonnottoman värisiltä. 

Täytyy tähän hengenvetoon tokaista, että tämä oman hiusvärin kasvatusprojekti ei ole käynyt ollenkaan hermoilleni. Luulin alkuun, että uusi kasvava hius näyttäisi helposti harmaalta lämpimien latvojen kanssa. Mutta enhän oikeastaan tiennyt, millainen se oma väri tulisi olemaan. Oon erittäin onnellinen, että oma hiusväri on kaunis tummahko ruskea. Tästä on hyvä jatkaa!

hairro

I N S P I R A T I O N 


Inspiraation lähteenä minulla on ollut Pinterest (josta kaikki alemmat kuvat on poimittu). Oon tosi realistinen tyyppi, mitä hiuksiin tulee ja ymmärrän, ettei suurempia muutoksia tehdä yhdeltä istumalta. Mulla on haaveissa siis se, että tyviväri olisi kokonaan oma, mutta latva-osuutta saa värjäillä. Mutta pääpointti olisi se, että tyvikasvu ei aiheuttaisi stressiä eikä sitä tarvisi olla joka kuukausi värjäämässä. Inspiraationa mulla on ollut luonnollisen sävyiset hiukset niin, että latva on vaaleampi. Ollaan nyt Maaritin kanssa pohjustettu mun hiusväriä kesälle, että tuollainen inspiskuvia valloittava sunkissed väri on helpompi saavuttaa. Aika isoa muutosta olen lähtenyt hakemaan - tasaisen tumman ruskeista vaaleampaan. Pelkään, että tässä saattaa nälkä kasvaa syödessä, mitä tuohon vaaleaan sävyyn tulee... Saa nähdä, minkä väriset hiukset täällä heiluu kesän jälkeen hehe.


snowy


M I S S Ä   O L L A A N   N Y T?


Nyt ollaan onnellisia. Hiusten malli ja väri ovat mieleeni niin kovin paljon. Hiusten mallista sen verran, että nyt annoin Maaritille luvan leikata pituutta enemmän pois vaalentamisen vuoksi. Hiuksille tehtiin oikein ryhtileikkaus ja nyt olo on freesimpi. Halusin, että kasvoja kehystävät hiukset jätetään pidemmiksi, sillä olen kasvattanut niitä pienen ikuisuuden saman mittaisiksi muiden hiusten kanssa. Tahdon silti kasvattaa hiuksia, mutten sen kustannuksella, että latvat näyttäisivät risukasalta.

Entäs sitten värjäys? Tasoitettiin oman hiusvärin ja värjätyn osuuden rajaa ihan ohuilla tummilla raidoilla, jotta ero ei olisi niin selvä. Latvoja vaalenneltiin vielä raidoittamalla, vaikka pohdittiinkin balayage-värjäyksen mahdollisuutta. Naurettiin, kun ei millään meinattu saada tuota sanaa päähämme - vitsit mikä sanamonsteri! Maarit onneksi osasi kertoa minulle, että lähempänä kesää voitaisiin koittaa tuota balayagea, sillä lopputulos on sillä huomattavasti vaaleampi. En voisi olla tyytyväisempi tähän ratkaisuun. Vaalennuksen yhteydessä käytettiin jälleen Niophlex-hoitoa, jota olen jatkanut kotonakin :-)

Pakko vielä lopuksi hehkuttaa yhtä tuotetta! Nimittäin Kevin Murphyn Young.Again hiusöljyä. Jösses, että on upea aine! Oon aiemminkin käyttänyt hiusöljyjä ja yleensä ne ovat hieman keltaisen sävyisiä. En aiemmin ole edes miettinyt kuinka niinkin pieni asia kuin öljyn keltaisuus voi vaikuttaa hiusten sävyihin. Kuivahko hius imaisee öljyn itseensä kaikessa keltaisuudessaan. Jälkikäteen maalaisjärki huutaa mulle "TIETTY!!". Kevin Murphyn hiusöljy on väritön ja se tekee hiuksista ihan älyttömän pehmeät. Uus lemppari tuote.

hairr-5

15.1.2017

HIUKSET PISTI HYMYN HUULILLE


th-7
th-19
Takki Tiger of Sweden / Farkut Cubus / Huivi LV / Kengät Vamos / Laukku Céline

th-5
th-20
th-2

Kuvat - Maj, editointi minä

Terkkuja mökiltä! Tänään olisi tarkoitus lähteä kotia kohti, mutta sunnuntaipostaus on vielä rustaamatta. Sunnuntai on mun lempparipäivä tehdä ja julkaista postaus. Ainakin itse luen sunnuntaisin paljon blogeja, plärään Bloglovinia ja Pinterestiä. 

Kulunut viikko on ollut kokonaisuudessaan poikkeuksellisen onnistunut ja miellyttävä. Yksi viikon paras juttu oli kampaajakäynti Koreudessa! Jatkettiin siis meidän hiusprojektia ja jos missasit viime kerran, postaus löytyy täältä. Vitsit, kuinka tyytyväisenä lähdin sieltä jatkamaan päivääni. Kuvissa vieraileva, koko naaman valloittava hymy johtuu siis siitä. Palaan tarkemmin aiheeseen vielä omalla postauksella, mutta tästä saatte jo vähän fiiliksestä kiinni. 

Keskiviikko oli ihan älyttömän tuulinen päivä ja kotonakin kuulosti vähän siltä, että katto lähtee pian tuulen mukana mäkeen. Uhmattiin kuitenkin Marin kanssa tätä sääilmiötä ja lähdettiin kuvaamaan - naureskeltiin jopa, että viimeksi oli -20 ja rapiat pakkasta ja nyt kovin tuuli naismuistiin, mitähän ensi kerralla? 

21.11.2016

HIUSPROJEKTI STEP 1

Yhteistyössä Koreus 
& Maarit Koistinen
Kyttälänkatu 4 
33100 Tampere

Koreus on ihana kampaamo keskellä kaupungin sydäntä, Kyttälänkadulla. Kampaamon omistaja Maarit otti niin innokkaasti vastaan mun heittämän "haasteen" tässä hiusprojektissa, että tiesin jo silloin tästä tulevan pelkkää priimaa! Parasta on kuunnella ihmisiä, jotka ovat intohimoisia ja ammattitaitoisia sitä kohtaan, mitä tekevät - tämä huokuu Maaritin työskentelyssä! Oli ilo kuulla, että Maarit on valinnut sellaisia tuotteita Koreuden käyttöön, joiden takana pystyy seisomaan. Niin arvomaailmaltaan kuin tuotelupauksiltaan. Tärkeimmät brändit ja tuotteet, joita Maarit käyttää ovat Kevin Murphy, EVO ja Niophlex. Sain aivan mielettömän hyvän infopläjäyksen hiustenhoitoon liittyen, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa :-) Myöhemmin pystyn kertomaan yksityiskohtaisemmin myös omista kokemuksistani!

PB111009
PB111043
PB111021
PB111038
PB111073


Tutkailtiin hetki mun hiuksia, katsottiin inspiskuvia ja alettiin miettimään, miten lähdetään etenemään. Oon hyvin realistinen ja jalat maassa, mitä tulee kampaamokäynteihin. Sitä tekis mieli toivoa kuuta taivaalta ja yksisarvisia, mutta harvemmin ne haaveet voidaan kerrasta toteuttaa. Se on tärkein juttu tässä - kärsivällisyys. Kerrasta ei tule sitä viimeistä silausta, vaan käyntejä tarvii olla useampia. Näin me tuumailtiin mun hiusten lähtötilanteesta:

Hiusten lähtötilanne omasta mielestäni:
  • Huonossa kunnossa, etenkin latvat kärsineet Kalifornian auringon alla. Ja ainiin. Viimeisin leikkauskerta maaliskuussa. Voin kertoa, että melko häntä koipien välissä sanoin tämän!
  • Väri oli sekamelskainen ja lämmin. Kaiken kukkuraksi hiukset oltiin viimeksi värjätty kaupan väreillä O-OU.
  • Omaa väriä kasvanut ihan kivasti, jolloin se on helppo erottaa.
Hiusten lähtötilanne Maaritin mielestä:
  • Latvat huonossa kunnossa, mutta ei niin pahat kuin voisi olla pitkään leikkausväliin nähden.
  • Kaupan väreillä värjääminen on etenkin siinä vaiheessa haaste, kun tarvii purkaa väriä ja vaalentaa. 
  • Tyvi on kylmä, mutta tumma. Luuli, että olisi vaaleampi, joten tämä oli iloinen yllätys!
IMG_1723-2
Tärkeää oli päästä purkamaan vaalentamaan hiusten keskiosaa. Kuten kuvasta näkyy, se olikin se suurin osa hiuksista ja samalla vaikein. Vaalennus on sen vuoksi oleellinen osa tätä projektia, sillä hiusten keskiosa oli tummempi ja lämpimämpi muihin verrattuna. Halusin siitä kovasti eroon ja mulla on tulevaisuudessa haaveena vähän kylmempi sekä blondimpi latva-osuus. Tyviosuuden erottuvuutta häivytettiin ihan super ohkaisilla tummilla raidoilla. Tämä ratkaisu menee aivan käsikädessä sen kanssa, että kasvatusprojekti on miellyttävämpi, kun raja ei ole niin selkeästi näkyvillä. Keskiosaan laitettiin paljon ohutta vaaleaa raitaa ja näin nähtiin, mitä sieltä kaupan värin alta paljastui. Vaalennus on luonnollisesti kuluttavaa hiuksille ja mulle laitettiin vaalennusaineen sekaan Niophlex suojaamaan hiusta. Niophlex on tarkoitettu pohjoismaiselle hiukselle ja sen idea on suojata hiusta kemiallisen käsittelyn yhteydessä. Pesupaikalla mulle laitettiin vielä kylmään taittava hopeasävyte, jolla saatiin lämpöä vielä vähän pois. 


PB111031
IMG_1720

Tällaiset ennen/jälkeen-kuvat on parhaita, sillä eron näkee kaikista herkimmin. Oli huojentavaa kuulla, kun Maarit iloitsi siitä, kuinka hyvin hiukset olivat vaalentuneet ja kylmän sävyiset lähtötilanteeseen nähden. Toki hiusten seassa on vielä paljon lämpimiä sävyjä, sillä tumma hius on aika tiukassa ja kerroksittain kiinni hiuksissani. Kaikki ketkä ovat vaalentaneet hiuksensa tummasta, voivat varmasti samaistua siihen tuskailuun, että hiuksissa on oransseja ja lämpimiä sävyjä. Korostan tässä kohtaa taas asennetta, mielenlujuutta ja kärsivällisyyttä - tällaiset projektit ovat aikaa vieviä ja oikotiet kannattaa jättää väliin.  

PB121101
IMG_0004
PB121147-3

Eilisessa postauksessa näittekin jo lopputulosta. Tai siis välitulosta, sillä uusi kampaamokäynti on edessä tammikuun alussa. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen, mikä saavutettiin nyt. Olen nyt hieman yli viikon verran totutellut vaaleampaan kuontaloon ja silmä alkaa pikkuhiljaa tottumaan tähän :-) Tulevaisuudessa, projektin loppupuolella, vaaleampi sävy ei tule nousemaan noin ylös, mutta tällä hetkellä se oli välttämätön etappi. Sen takia välttämätön, sillä meidän piti purkaa hiusten keskiosassa jummaavaa huomattavasti tummempaa väriä. Toivoin myös, että jätettäisiin hiuksiin niin paljon pituutta kuin mahdollista. Ensi kerralla leikataan enempi. Haha, vähän kerrallaan niin ei tunnu niin pahalta?

Mulla on ihan älyttömän hyvä mieli tästä päätöksestä kasvattaa oma hiusväri takaisin. Toki tulevaisuudessakin saatan vaalentaa latvoja tai raidoittaa hiuksia, mutta pohjavärin haluan olevan omani. On ollut kyllästyttävää ja turhauttavaa värjäillä tyvikasvua kuukausittain jo vuosia. Nyt riittää. Kärsivällisyys ei ole edes ongelma, sillä odotan lopputulosta niin kovasti :-) Uskallan toivoa, että  ensi syksyn alussa hiusprojekti olisi loppusuoralla! 

Jos heräsi kysymyksiä, mielipiteitä tai vertaistukea, laittakaa kommenttiboksi laulamaan! 

10.11.2016

HIUSPROJEKTI

IMG_1564

Perjantaina aloitetaan kunnolla mun hiusprojekti. Se, mistä uhosin muutama kuukausi sitten TÄSSÄ postauksessa. Kaikki aiheeseen liittyvät postaukset laitan oman täginsä alle hiusprojekti - näin postausten löytäminen on helpompaa! Mulla on siis huomiseks aika kampaajalle Koreuteen. Siellä tapaan omistajan Maarit Koistisen, jonka kanssa lähdetään projektia toteuttamaan. 

Ennen kampaajalle marssimista, avaan täällä hieman hiushistoriaani, joka on melko tylsä muutamaa juonenkäännettä lukuunottamatta :-D Aloitetaan siitä, kun ala-asteella viidennellä luokalla leikautin itselleni tooooodella lyhyen poikatukan - why?? Ja sitä muuten itkettiin. Pahalla. Sen jälkeen mulla on ollut vain yksi tavoite. Kasvattaa superpitkät hiukset ja olla koskaan leikkaamatta niitä. SPOILER ALERT oon joutunut leikkaamaan ne haha! Kasvatin hiuksia niin pitkään, kunnes näyttivät tuolta kuin tuossa yhdessä kuvassa. Jos ihan tarkkaan katsoo, hiukset ovat tulleet suurinpiirtein vähän yli rintojen alapuolelle, hiukset näyttivät samalta vuosia. Tuolloin elämä oli pelkkää #hairgoals ja #bikinihiukset meininkiä. Värjättyinä lähes mustiksi, olihan mun teini-iän julkkisidoli hiusten suhteen Nicole Scherzinger.

Sitten tapahtui jotain, joka muutti mun hiusten suunnan lopullisesti. Vuonna 2013 Mulla todettiin aurallinen migreeni, enkä missään nimessä voinut syödä enää e-pillereitä. Vaihdoin minipillereihin ja sitten alkoi tapahtua - hiuksia tippui päästä tukkoina, ensin pikku hiljaa ja sitten enemmän. Lääkärit yksiselitteisesti kertoivat tän johtuvan siitä, että söin niin monta vuotta e-pillereitä ja kroppan oma hormonituotanto ei niiden lopettamisen jälkeen ollut täysin käynnistynyt = hiustenlähtö. Jos jollain on enemmän faktaa tästä, saa kertoa kommenttiboksissa! Yritin pitää pitkistä hiuksista kynsinhampain kiinni, mutta kuvasarjassa näette mun Breaking Pointin. Vuoden 2014 jouluna otettu kuva, kun hiuksia oli vähemmän päässä kuin koskaan. 

Mun oli aivan pakko mennä leikkaamaan tuo hiirenhäntä. Ennen uuttavuotta mulle leikattiin polkkatukka, joka ei ihan vastannut mun kuvitelmia. Kuinka olisi voinutkaan? Miten mulle olis voitu edes saada nätti ja tuuhea Long Bob, kun ei ollut tarpeeksi hiuksia? Siitä ollaan pitkä matka tultu tähän hetkeen, mutta nyt hiukset ovat aikalailla yhtämittaisia ja  huomattavasti paksummat. Leikata näitä vielä täytyy, mutta kasvattelen pidempiä hiuksia pikkuhiljaa :-) En tosin aio palata tuohon AriKoivunen-lookkiin enää koskaan - heviletin aika on jo mennyt. 

Hätähousut voivat seurailla perjantain hiusoperaatiota instan mystoryn kautta (@rriikkka). Postauksen teen ensi viikolla!