1.5.2016

SPRING IS HERE


23.4-4
23.4-5
23.4-6
23.4-9
23.4-14
23.4-8
23.4-12
23.4-17
23.4-10

Takki Stockmann (Ostin ihanalta Lauralta) / Neule BikBok / Farkut Cubus / Koru BikBok/ Kengät Vamos / Laukku Céline

Kuvat Milla & Editointi minä

Kyllähän toi aurinko on ihan loistava asia! SIIS MIKÄ VAPPUSÄÄ!! Oon aivan älyttömän fiiliksissä, Suomen kevät on niin huikee silloin kun afa jaksaa paistaa. Ainoa hieman harmillinen juttu on, että tuo kuvissa oleva takki löytää tiensä kesäsäilöön. Eikös ole herkullinen? Lainasin sitä Lauralta Indiedays-viikonloppuna ja myöhemmin hän myi sen minulle, kun ei itsellään ollut sille käyttöä. 

Jotenkin ristiriitaisia fiiliksiä kaikkeen tällä hetkellä. Torstaina lennetään maapallon toiselle puolen, jonka vuoksi olen superiloinen ja jännittynyt. Toisaalta tiedän, että ikävöin jo valmiiksi kaikkea, mitä Suomeen jää! Kyllä mun tulee kova ikävä kaikkia rakkaita  Mutta päällimmäisenä on kuitenkin levollinen olo - onnellinen. 

Katson näitä postauksen kuvia hymy huulilla, mutta myös hieman haikein mielin. Mun ihana Milla muutti kesäks Helsinkiin ja sen jälkeen lähtee vaihtoon Pariisiin. KÄÄK, meille tulee noin puolen vuoden ero. Sinänsä harmi, sillä Milla on maailman paras kuvauskamu ja rakas ystävä! Kaikki tsemppi myös Millalle uusiin kuvioihin! We will reunite! Kuvista tulee mulle myös hyvä mieli, sillä näissä jokaikinen hymy ja nauru on aito. Hymyilyttää tälläkin hetkellä muistella, kun kuvattiin nämä. Jenni ja Milla sai kyllä mun parhaimmat puolet esiin!


6 kommenttia: