6.3.2018

HARMONY VILLAS | KUTA LOMBOK

harmony villas 2
harmony villas-2 2
harmony villas-2

Mennään hieman nurinkurisessa järjestyksessä, mutta ei se haittaa! Lombokilla viimeinen kohteemme oli Kuta Beach, jossa olimme kolme päivää. Majoituimme Harmony Villas Boutique Hotellissa, joka oli kyllä maailman söpöin! Hotellissa on yhteensä viisi tuollaista pikkuista taloa, joista jokaisesta on suora käynti altaalle. Herkullinen aamupala tarjoiltiin altaan edustalla olevalla terasilla, joka antoi todellakin hyvän alun päivälle. Nuo isot puhallettavat jossain määrin jo kliseiset uimapatjat olivat hotellilla valmiina ja ne olivat kyllä hauska yksityiskohta. 

Sadekauden vuoksi Lombokissa oli "low-season", eli turismia vähemmän kuin yleensä, jonka vuoksi meillä kävikin täällä mieletön tuuri, että kahtena päivänä olimme hotellin ainoat asiakkaat. Koko alue oli käytössämme, eikä tarvinnut miettiä, haittaako naapuria musiikin volyymi. Toki paikka olisi ylittänyt odotuksemme, vaikka jokainen viidestä talosta olisi ollut täynnä. 

Sijainti oli aivan mieletön, sillä kahden minuutin kävelymatkan päässä olivat suosikkiravintolamme. Tosin - Kuta taitaa olla niin pieni, että siellä kaikki etäisyydet ovat lyhkäisiä. Oli hauska huomata, kuinka hieman hulinaisten ja pölyisten katujen keskellä meidän pieni hotellimme sulki kaiken metelin ja hälinän pois.

Kaiken kaikkiaan, tämä Harmony Villas oli erittäin nappivalinta meiltä, emmekä olisi voineet olla tyytyväisempiä viettämäämme aikaan siellä! Vitsi kuinka hyvä fiilis tuli pelkästään katsemalla näitä kuvia. 

2 kommenttia:

  1. Millä ohjelmalla muokkaat kuvia instaan? Mitä filtteriä käytät! Niin ihania kuvia! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneella editoin Lightroomilla, jolla pitkälti käytän omia filttereitä, joita säädän aina sitten kuviin sopiviksi :) Siirrän ne sitten puhelimeen ja siitä instagramiin. Toki mulla on paljon puhelinkuviakin instagramissa, jotka editoin VSCOlla, Afterlightilla ja Snapseedillä :) Kiitos!

      Poista