TWENTY-SOMETHING

"At the touch of happiness, everyone becomes a poem"

En tietoisesti ole avannut bloggeria nyt viikkoon. Se on ollut tietoista, muttei pysyvää. Mulla on vahvasti sellainen tunne, että haluan olla läsnä mun läheisille ja kun oon itsekseni, niin annan itselleni luvan vaan olla. Tämähän johtuu siis täysin siitä, että kuukauden päästä hurautan kesäksi Kaliforniaan. Olen innoissani ja onnellinen siitä, mutta tunnen nyt jo suurta ikävää mun rakkaisiin. Kaliforniassa aion päivittää usein - samanlailla kun yleensä. Mutta sisältö voi hieman toistaiseksi muuttua, sillä elämä siellä on kuitenkin erilaista.

Tää viikko on mennyt niin hujauksessa, kun viikko alkoi vasta tiistaina ja viikonloppu oli vapaata töistä. Perjantaina täytinkin vuosia ja päivä meni töitä tehdessä, mutta iltaa mentiin istumaan August Von Trappeen. Tamperelaiset - siinä on sitten kiva paikka! En tosiaan järjestänyt mitään megaluokan pippaloita, vaan halusin treffata muutamia ystäviä ja pitää porukan pienenä, että pystyn keskittymään kunnolla kaikkiin ja että keskustelu olisi helpompaa.  Päivällä käytiin Room Escapessa, joka on ihan jäätävän koukuttava!!! Haluan testata ne kaikki!! Muuten istuttiin likkojen kanssa koko ilta ja yö keittiön pöydän ääressä - syötiin ja naurettiin. Varsinkin naurettiin. Kahden aikaan porukka alkoi hipsimään kotiin ja oli niin virkistävää, että ilta ei päättynyt baariin.

On jotenkin levollinen olo. Perjantaina mun sisin oli vaan sulaa rakkauslaavaa, kun sain niin paljon ihania sanoja mun rakkaalta, perheeltä, ystäviltä ja muulta lähipiiriltä. Ajattelin koko viikonlopun, että miten mulla on noin ihania, rakkaita ja aitoja ihmisiä elämässäni. Miten onkaan käynyt näin onnellinen tuuri?