3.4.2016

TWENTY-SOMETHING


bday-6
bday-3
bday-4
bday-7
bday


"At the touch of happiness, everyone becomes a poem"



En tietoisesti ole avannut bloggeria nyt viikkoon. Se on ollut tietoista, muttei pysyvää. Mulla on vahvasti sellainen tunne, että haluan olla läsnä mun läheisille ja kun oon itsekseni, niin annan itselleni luvan vaan olla. Tämähän johtuu siis täysin siitä, että kuukauden päästä hurautan kesäksi Kaliforniaan. Olen innoissani ja onnellinen siitä, mutta tunnen nyt jo suurta ikävää mun rakkaisiin. Kaliforniassa aion päivittää usein - samanlailla kun yleensä. Mutta sisältö voi hieman toistaiseksi muuttua, sillä elämä siellä on kuitenkin erilaista.

Tää viikko on mennyt niin hujauksessa, kun viikko alkoi vasta tiistaina ja viikonloppu oli vapaata töistä. Perjantaina täytinkin vuosia ja päivä meni töitä tehdessä, mutta iltaa mentiin istumaan August Von Trappeen. Tamperelaiset - siinä on sitten kiva paikka! En tosiaan järjestänyt mitään megaluokan pippaloita, vaan halusin treffata muutamia ystäviä ja pitää porukan pienenä, että pystyn keskittymään kunnolla kaikkiin ja että keskustelu olisi helpompaa.  Päivällä käytiin Room Escapessa, joka on ihan jäätävän koukuttava!!! Haluan testata ne kaikki!! Muuten istuttiin likkojen kanssa koko ilta ja yö keittiön pöydän ääressä - syötiin ja naurettiin. Varsinkin naurettiin. Kahden aikaan porukka alkoi hipsimään kotiin ja oli niin virkistävää, että ilta ei päättynyt baariin.

On jotenkin levollinen olo. Perjantaina mun sisin oli vaan sulaa rakkauslaavaa, kun sain niin paljon ihania sanoja mun rakkaalta, perheeltä, ystäviltä ja muulta lähipiiriltä. Ajattelin koko viikonlopun, että miten mulla on noin ihania, rakkaita ja aitoja ihmisiä elämässäni. Miten onkaan käynyt näin onnellinen tuuri?

4 kommenttia:

  1. Heippa Riikka!! Oi mitäs nuo ihanat pikkuhillot tuolla juustojen seassa on? :P Kiitos sinun mulla iski ihan kauhee kemujen järjestely kuume!! Aloin seuraamaan sinun blogiasi tässä vasta hetki sitten ja selailin sinun vanhoja postauksia... voi että mitä ihania kattauskia ja herkkuja siellä olikaan kemujen järjetelyn suhteen!! :D Eikun päivä lukkoon ja suunnittelemaan, onneks myös pinterest on keksitty :D

    VastaaPoista
  2. Moikka! :-) Pikkuhillot on ostettu Stockmannilta ja ne oli tavallaan yhtenä pakettina! Oli aika näppärät!

    Hei nyt kuule illanistujaisia kehiin! Niitä on ihan superhauska järkkäillä ja muistot niistä on usein korvaamattomia :-) Kiva kuulla, että oot tykännyt juhlajutuista - niitä voisin tehdä enemmänkin. Usein vaan unohtuu kuvailla kaiken ilon ja seurustelun keskellä.

    Kiitos kommentistasi! Ihanaa viikkoa :-*

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Ah, I know! I cried a little when I saw that. Okay, cried a lot!

      Poista