15.10.2018

NELJÄ ASUA

Näyttökuva 2018-10-15 kello 20.17.15

Näyttökuva 2018-10-15 kello 20.17.04

Ikävä kyllä, ajanpuutteen vuoksi Instagramia tulee päivitettyä usean kerran viikossa, mutta blogi saa palasia sieltä täältä. Kokosin siis neljä syksyistä asua, jotka on näkynyt kuukauden aikana Instagramissa. Neuleita mulla taitaa olla huomattavasti vähemmän, kuin mitä tarvitsisin, mutta toisaalta - kuinka monta neuletta yksi ihminen tarvitsee? Luulen, että talven ajan pukeudun pelkkiin neuleisiin, joten olisi kiva, jos niitä olisi enemmän kuin kolme lempparia. Haluaisin kovasti mennä ajatuksella, että laatu korvaa määrän ja siihen aion todellakin pyrkiä. Ostaa sellaisia neuleita, jotka eivät nyppyynny heti tai tunnu päällä inhottavilta. Toki se tulee aina hieman shokkina vastaan, että hyvälaatuisista neuleista tarvitsee maksaakin hieman enemmän, mutta loppujen lopuksi niitä kalliita neuleita ei tarvitse ostaa kuin muutaman per vuosi ja pian onkin jo kaikki tarvittava hankittu. Tuntuu niin turhalta ostaa parinkympin neuleita, jotka eivät kestä aikaa tai käyttöä muutamaa kuukautta pidempään.

Ensimmäisen kuvan neule on Tiger of Swedenin ja se on saatu lahjaksi muutama vuosi sitten jouluna ja se on vieläkin aivan uskomattoman hyvässä kunnossa. Sama neule on itseasiassa neljännessä kuvassakin. NÄITÄ LISÄÄ! Kolmannen kuvan neule on myös muutaman vuoden vanha Lindexiltä ja se on pysynyt oikein hyvänä myös, mutta piru vie se kutittaa sen verran paljon, että en pysty käyttämään sitä ellei alla ole ohut pitkähihainen!

Käytän suurimman osan ajasta sellaisia vaatteita, jotka ovat pyörineet vaatekaapissa jo useamman vuoden. Välillä harmittaa vastata kyselyihin "mistä X vaatekappale on?", sillä tiedän, ettei niitä välttämättä löydy enää mallistosta. Toivon kuitenkin, että myös ns. vanhat vaatteet voivat antaa inspiraatiota, vaikkei tismalleen samaa enää löytyisikään kaupoista. 

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä just ne blogit, joissa pyörii niitä vanhoja/kirppikseltä ostettuja tms vaatteita, on kaikista mielenkiintoisimpia! On kiinnostavaa nähdä miten uusia ja vanhoja juttuja yhdistelemällä saa kivoja asuja aikaan :) Eikä haittaa vaikka just samaa vaatetta ei just nyt löytyiskään kaupoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mua itseäni vaan välillä harmittaa vastata että joku vaate on jo useamman vuoden vanha, mutta toisaalta oon ylpeä siitä, että en oo juoksemassa ostaan uusia vaatteita jatkuvasti. Kiitos kommentista 😊

      Poista