3.7.2018

KUMMALLISIA LOMAHAAVEITA

blogi

Oon viime aikoina haaveillut kummallisista jutuista. Tarkemmin sanottuna, aikuismaisista jutuista. En oikeastaan ole haaveillut pitkästä kesälomasta, sillä olen saanut juosta koko kevään ja alkukesän ulkomailla. Ja se on ollut ihanaa! On ihan hullun kiitollinen olo kaikista reissuista, mitä on saanut kokea tänä vuonna.

Mutta muutaman päivän mittaisesta "lomasta" oon haaveillut ihan kunnolla. Mutta en niin, että suuntaisin rannalle ystävien kanssa nauttimaan auringosta. Se, mitä nyt kaipaan on muutamaa sadepäivää, jotka oon vapaalla. Haluaisin herätä sateen ropinaan, jonka jälkeen laittaisin kahvin tippumaan. Istuisin hetken parvekkeella, tohvelit jalassa, vilttiin kääriytyneenä ja kahvikuppi höyryävän kuumana kädessä. Siivoilisin ja järjestelisin kotia koko päivän, illalla kävisin salilla ja tekisin mielettömän iltapalan. Toistaisin saman homman vielä seuraavana päivänä. Saisin varmasti kaikki pyykit pestyä ja vietyä KonMari-kohtaukseni loppuun. 

Syy, miksi ilman pitää olla sateinen...En pystyisi jäämään sisälle koko päiväksi, jos ulkona olisi hieno ilma. Oon sellainen tyyppi, joka silloin soittaisi ystävät läpi ja keksisin jotain kesätekemistä. Kyllä hieman naurattaa tämä haave, sillä moni pystyy tuohon ihan ilman vapaatakin tai vielä lasten kanssa.  Kyllä mäkin pystyn siihen, mutta mun mielestä olis ihanaa olla hetki ihan rauhassa ja uppoutua pyykkivuoren purkamiseen. Kuuntelen aina vlogeja ja podcasteja samalla kun hääräilen kotona ja se on vinkki, jota suosittelen muillekin, joita muuten ei siivoaminen kovin lujaa nappaa. Tekee siitä väkisin kivaa haha! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti