27.2.2018

MAKEUP TALK

makeup-8
makeup-7
makeup-3
makeup-2
makeup-5
makeup-4
makeup-6


Meikkaaminen on ollut itselleni asia, jonka avulla saan aamuisin itsestäni ihmisen näköisen. Tosin meikkaamattomuus ei ole mikään maailmanloppu ja tunnistan itseni ihmiseksi ilmankin. Tähän ruhtinaalliseen 25-vuoteen mennessä olen kuitenkin oppinut tunnistamaan, millainen meikki itselleni toimii parhaiten ja miten korostan omasta mielestäni parhaita puoliani. 

Ihoni on ollut aina melko hyvässä kunnossa, joten en kaipaa liian peittävää tai mattapintaista meikkivoidetta. Omia suosikkejani ovat olleet sellaiset tuotteet, jotka kuultaa hieman läpi. Lumene on dominoinut Beauty-tipoillaan jo reilun vuoden ajan, ja sekoitankin niitä aina muutaman tipan meikkivoiteen sekaan. Ja jos en jaksa laittaa meikkiä juuri nimeksikään, käytän tippoja kasvoilla sellaisenaan. 

Tummat silmänaluset ovat piinanneet mua aina ja se on asia, jonka vuoksi on tullut kokeiltua kaikenmaailman kikkoja. Viimeisen puolen vuoden ajan olen käyttänyt Lancômen camouflage-peitevoidetta, jota levitän hyvin ohuen kerroksen silmieni alle. Yleensä lämmitän tuotetta hieman kämmennelläni ensin, jotta se levittyy tasaisemmin ja helpommin. Lumenen irtopuuteria olen käyttänyt yläasteelta saakka. Se on yksinkertaisesti paras, enkä koe minkäänlaista tarvetta koittaa mitään muuta. 

Ostin muutama kuukausi sitten Linda Hallbergin paletin, josta löytyy sävyjä niin poskille, highlighterille ja luomille. Siskoni sai tämän paletin joululahjaksi ja kertoi mulle samalla, että kaikki sävyt käy melkein mihin tarkoitukseen vain! Oon tykännyt tästä todella paljon. Harmi vain, että en todellakaan osaa meikata esimerkiksi silmiä. 

Kulmakarvoja on tarvinnut laittaa todella vähän kiitos microbladingin! Jos haluan kulmia skarpimmiksi, käytän The Browgalin kulmakynää, joka on the best. Lumenen väritöntä kulmageeliä käytän melkein joka päivä ja se riittää hyvin nopeaan siistimiseen. Mulla on ensi kuussa microblading täyttö, joten silloin viimeistään kulmien laitosta tulee vielä iisimpää :)

Ripset on mulle meikin kruunu ja haluan omien ripsieni olevan pitkät sekä näyttävät. Taivutan ripset Cailapin taivuttimilla, jotka on olleet parhaimmat taivuttimet koskaan. En ole löytänyt uusia enää kaupoista, mutta netistä on saanut toistaiseksi tilattua! Olen testannut myös Tweezermanin taivuttimia, jotka eivät todellakaan lyöneet vertoja näille Cailapin taivuttimille. Käytän aina vedenkestävää ripsaria ja Maybellinen ripsivärit ovat olleet parhaimpia itselleni. 

MACin huulipunia on kertynyt vuosien aikana reilut parikymmentä ja luotan niiden voimaan viimeistellä meikki! Käytän huulipunia ihan arkisinkin - ne tuovat kivaa väriä kasvoille. Arkeen nudeista suosikkisävyt ovat olleet Matte Taupe, Shy Girl, Kinda Sexy ja Mocha. 

Tässä vielä listattuna meikit, joita käytän viikottain:
  • Clarins True Radiance -meikkivoide
  • Lumene Instant Glow Beauty -seerumi
  • Lancôme Teint Idole Ultra Wear Camouflage -peitevoide
  • Lumene -irtopuuteri
  • Linda Hallberg -paletti, josta käytän useita eri värejä mm. poskipunana, highlighterina, luomiväreinä
  • Clarins -poskipuna
  • The Browgal -kulmakynä
  • Lumene -kulmageeli
  • Maybelline Colossal Big Shot -ripsiväri
  • NYX Epic Ink Liner -silmänrajauskynä 
  • MAC -huulipunat
  • Meikki- ja peitevoiteen levittämiseen käytän Beauty Blender meikkisientä ja EcoToolsin siveltimiä käytän muuhun meikkiin

Kiinnostaako kosmetiikka? Entä meikkirutiinit esimerkiksi videon muodossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti