16.7.2017

MUISTILISTA

muistilista-3

Viikonloppu oli hauska ja ihana. Kotimatkalla Helsingistä Tampereelle pysähdyttiin huoltsikalla hakemassa jäätelöä ja juotavaa. Vieressä näkyi todella suomalainen näky - peltomaisema ja sininen taivas. Otettiin muutamat kuvat ja jatkettiin kotimatkaa. Autossa jäin kuitenkin miettimään viikonloppua, arkea, kesää ja tulevaisuutta. Ajattelin, kuinka hyvä fiilis on. Vähän sellainen elämästä humaltunut! Ja jos oon aivan rehellinen, sellainen olo ei ollut vielä torstaina. Se on ihanaa, kuinka oikeat hetket oikeiden ihmisten kanssa vie huonot fiilikset pois korvaten ne naurulla ja läsnäolemisella. Tein pienen muistilistan itselleni niistä asioista, jotka kannattaa pitää mielessä, jotta hyvät hetket eivät mene ohi. Ja parhaimmassa tapauksessa tämän listan avulla niitä hyviä hetkiä on helpompi luoda. 

♡ Muista tarttua hetkiin, jotka hymyilyttävät vielä pitkään sen jälkeen, kun ne ovat menneet ohi. 
♡ Muista kuitenkin päästää irti niistä, jotta saat kädet vapaaksi uusille.
Muista, että jokaikistä hetkeä ei tarvitse kuvata ja saada sosiaaliseen mediaan - älä siis ota paineita tyhjästä kameran muistikortista. 
♡ Muista olla välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.
Muista, että arkeen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Älä huolestu ja ahdistu niistä huonommista, mutta nauti täydellä teholla niistä hyvistä.
Muista olla onnellinen ja etsiä hyviä asioita silloinkin, kun ei ole kivaa. Ja kun on kivaa, älä aikaile vaan elä ja luo muistoja, jotka nostavat sen aiemmin mainitun hymyn huulille.

Aika itsestäänselviä, mutta yleensä juuri sen takia ne seikat pääsevätkin unohtumaan. Kyllä onni lähtee pienistä asioista ja sen vuoksi mun muistilista koostuukin perusjutuista! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti