28.2.2017

PIC OR IT DIDN'T HAPPEN

Valokuvaaminen on mulle tärkeää. Se ei oo enää pelkkä harrastus vaan välillä jopa tapa, jolla katsoo asioita. Tuntuu, että löydän joka päivä lisää kuvattavaa - paikkoja, tyylejä ja kulmia editoimiseen. Valokuvaaminen on jatkuva prosessi ja visio, vaikkei kamera olisi jatkuvasti käsissä. 

Oon itse vahvasti sitä mieltä, että kuvat ovat tämän blogin  ydin. Se on se perimmäinen syy, minkä takia olen aloittanut koko homman. En ole aiemmin tainnut avata ajatuksia valokuvaamiseen, kameroihin ja objektiiveihin? Nyt taitaa olla sen aika.

olympus omd e5-3
olympus omd e5-7

Oon ottanut kuvia 14-vuotiaasta asti. Silloin useamman vuoden ajan käsillä roikkui erilaiset pokkarit, kunnes kipinä isompaan kameraan syttyi. Mun toisella siskolla on ollut järkkäri jo paljon ennen mua ja ihailin, kuinka hyvää jälkeä hän sillä sai aikaan. Lukion jälkeen ostin ensimmäisen järjestelmäkameran ja aloin opettelemaan sen käyttöä. Tuntui aika oudolta kuvata sellaisella järkäleellä pokkarien jälkeen - mutta olihan myös laadussa yhtä suuri ero kuin mitä oli kamerakin. Hyvällä tapaa tietenkin! Tämä on sellainen asia, jossa nälkä kasvaa syödessä ja mitä enemmän opin, sitä paremman kameran halusin saada. Päivitin taas parempaan, mutta isommissa kameroissa pysyttiin lujasti kiinni. 

Ida sai mulle aikoinaan kehitettyä mielettömän Olympus-kuumeen - ja se oli menoa sitten. Ei mennyt kauaa, kunnes Olympus vei mun sydämen täysin. Haha, oon ollut melkoinen myyntinainen sen suhteen, sillä todella moni ihminen mun ystävä- ja tuttavapiiristä on hankkinut Olympuksen viime vuosina! Olympukselta mulla on ollut e-pl5 ja e-pl7, hemmetin ketterän kokoisia ilman, että laadusta olisi tarvinnut tinkiä.

Miksi Olympus?

Mä haluan kuvata hetket ja tunteet. Ne ovat loppujen lopuksi haastavia saada tallennettua, sillä ne tilanteet menee aika nopeasti ohi. Pitää olla silmää ja nopeutta sekä luottoa kameraan, että tilanteet tallentuvat oikein. Olympuksen kääntyvä näyttö ja pieni koko ovat mahdollistaneet itselleni uusia näkökulmia kuvaamiseen, jolloin oman vision toteuttaminen on helpompaa! Usein onnistumisen tunteet lisäävät paloa kuvaamiseen ja se on kyllä ihan paras fiilis. Kuvaamisessa pahin painajaiseni olisi, että kameraa olisi liian vaivalloista kantaa mukana. Silloin kuvien saldo on pyöreä nolla. Muistot pysyy aina mielessä, mutta onhan se ihanaa palata niihin myös kuvien muodossa. Sen takia Olympus on myös kokonsa puolesta hyvä - se on mulla melkein aina mukana. Ei tule kantamisen tuskaa! 


olympus omd e5-2
olympus omd e5-10
olympus omd e5-4

Viimeisen puolen vuoden ajan oon kuitenkin halunnut vielä enemmän. Olympuksen OM-D-sarja on tuntunut luontevalta, mutta hinta on kuitenkin jännittänyt. Oon käynyt lukuisia kertoja testailemassa tämän sarjan eri runkoja ja yrittänyt keksiä plussia sekä miinuksia. Miksi se olisi fiksu ostos? Kunnes viime viikon maanantaina pohdintoihini vastattiin yllättäen. Tampereen Rajalalla ollut asiantunteva miesmyyjä vastasi kaikkiin kysymyksiini niin hyvin ja ammattitaitoisesti, että en keksinyt enää yhtäkään hyvää syytä olla hankkimatta uutta kameraa. Sellaisen hän eteeni  kaikenlisäksi lykkäsi ja oikein oivalla hintalapulla. Otti vielä vaihdossa vanhan kameran hyvityksineen itselleen! Viime viikon perjantaina lähdin onnellisena, Olympus OM-D E-M5 Mark ii kainalossa kohti kotia. Ja vitsit, onhan tässä huomattava ero aiempaan ja löysin taas uutta kaivattua kipinää kuvaamiseen.

Mulle tärkeässä roolissa on myös objektiivit, sillä ne auttaa ainakin mua pääsemään tietynlaisiin lopputuloksiin ja toteuttamaan paremmin mun ajatuksia kuvaamisessa. Haluan tähän väliin painottaa, että hyvä kuva ei synny pelkästään kameralla ja varusteilla, vaan kuvaajan kautta. Kuvan ydin on kuvaaja itse ja hänen taitonsa sekä visiot. Mun mielestä ei välttämättä tarvita edes teknisiä taitoja, ollakseen tosi hyvä ja erottuva -  oma tyyli ja toteutus riittää. Onnistunut valokuva ei siis ole pelkästään välineistä kiinni! Tekemisen ja kokemuksen perusteella oon tässä vuosien aikana huomannut, että erilaiset objektiivit ja omaan käteen sopiva kamera ovat kuitenkin oiva keino edesauttaa visioiden onnistumista :-) 

Tärkeintä on intohimo valokuvaamiseen, tilannetaju ja oma tyyli sekä motivaatio uuden oppimiseen. Se on kaiken perusta.

Millä kameralla kuvaan ja mitä objektiiveja on käytössä?


Kamera:
 Olympus OM-D E-M5 Mark ii, Limited edition

Objektiivit:
M.Zuiko digital 45mm 1:1.8
M.Zuiko digital 25mm 1:1.8
M-Zuiko digital 12mm 1:2.0
M.Zuiko 40-150mm f/2.8 PRO
M.Zuiko digital ED 9-18mm 1:4.0-5.6 

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihana valikoima sulla on objektiiveja! :D Mä tykkään olympuksesta kyllä tosi paljon, mutta jotenkin ois vaikea kuvitella kuvaavansa sillä joitain häitä?? Ehkä se on niin pieni ja siro, että epäilyttää voiko se muka olla niin tehokas ja laadukas pimeällä ja tietyissä hetkissä :D Mutta en tiiä yhtään, jotenkin vaan se fiilis tulee siitä kun se ei oo niin "järeä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun poikaystävä kuvaa kans, joten osa objektiiveista on hänen, mutta toki ne on myös mun käytössä :-)

      Tuo OM-D sarja on hieman jykevämpää mallia verrattuna niihin perinteisiin "bloggaaja-kameroihin". Kyllä mä uskaltaisin häitä yms lähteä kuvaamaan, kunhan on oikeat putket käytössä :-) Mun viime kesänä kuvatut hääkuvat julkaistiin ihan häälehdessä asti, joten kyllä noista tehokkuutta löytyy!

      Poista
  2. Canonin kaveriksi olen hankkimassa Olympusta, joten kiva kuulla positiivisia asioita niistä. Kuvien muokkauksesta olisi myös kiva kuulla enemmän :) kiva laitteisto btw. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien muokkaus on niin "syvä suo", että se vaatii hieman enemmän keskittymistä itseltäni, että saan selkeän postauksen aikaiseksi :-D Olympusta suosittelen lämpimästi, varsinkin jos olet hankkimassa isomman kameran rinnalle! Olympus e-pl7 on ihan huippuhyvä ja vissiin sisällöltään sama kuin mitä uudempi e-pl8 on?

      Poista
  3. Ihana valikoima! Mulla itselläkin on Olympus. Niinkätevä, ei paljoa paina, mutta silti saa ihan todella hyviä kuvia. Selailin sun postauksia, joista huomasi todella, että oot hyvä kuvaaja :)

    Ihana blogi muutenkin ♥
    Tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia ♥

      Olympus on kyllä mahtava kamera just ton kokonsa puolesta, kun on niiin kätevä!

      Poista