12.12.2016

STOP


PC060931-2
PC060943-2
PC060911-2

Viime viikkoina mulla on ollut hieman sellainen tunne, että en oikein jaksais. Oon ollut väsynyt ja vähän turta kaikelle. Onneksi äkkäsin sen, että nyt tarvitsen lepoa ja rauhaa. Tarvitsen asioita, joista saan energiaa - ystävät, perhe ja oma aika. Viime viikon tiistaina lähdettiin käymään mökillä, rentoutumassa. Syötiin hyvin ja saunottiin, nautittiin hiljaisuudesta. Viikonloppuna kokoonnuttiin likkojen kanssa meille ja jatkettiin ilta aivan tappiin saakka. Oli niin hauskaa, että sain hyvää mieltä koko loppu vuodeksi!

Eilinen oli kaiken kruunu. Nukuttiin pitkään ja lähdin ystävieni perheen luokse saunomaan ja syömään. Lopuksi näin vielä omaa perhettäni ja kotona sain uppoutua sohvan nurkkaan. Vaikka en ollut kotona mammimassa, olin silti sellaisessa ilmapiirissä, jossa sai vaan olla. Ei tarvitse esittää mitään, kun on hyvä just niin. Tiedättekö mistä puhun?

Viime viikon irtiottojen jälkeen tuntuu jo paremmalta. Mutta tiedostan nyt sen, että vaikka jaksan paljon, raja tulee jossain vaiheessa vastaan. Kenenkään ei tarvitse olla superihminen jatkuvasti. Tahtoisin olla superihminen, mutta hyväksyn sen, etten ole. Tällä viikolla on enemmän aikaa, sillä koulu jää joululomalle tiistain jälkeen. Sehän tarkoittaa vapaita aamuja tai jopa kokonaisia päiviä! Hahaa, joulupaja pystyyn siis, nyt otetaan koppi joulufiiliksestä.

Sellainen maanantainen ajatuksenjuoksu! Enkä ole juonut vielä edes kahvia!

1 kommentti:

  1. Välillä on kyllä hyvä pysähtyä ja oikeasti vaan olla omien ajatusten kanssa. Rankkojen viimevuosien jälkeen olen itsekin ottanut vähän iisimmin, vaikkakin se perfektionistille on ihan älyttömän haastavaa. Koko ajan pitäis olla menossa ja tekemässä, hoitamassa asioita, olla aktiivinen ja aikaansaava... nyt kuitenkin menee jo hieman paremmin niin henkisesti kun fyysisestikin... :)
    Ihanaa joulun odotusta sulle ! <3

    Multa löytyy kanssa hyvinvointiin painottuvaa blogia, suosituimpiin postauksiin kuuluu mm. "Tarina tytöstä joka hukkasi itsensä" ja " Pysähdy tyttökulta ennen kun sä oot loppu" että mikäli kiinnostaa niin saa toki mennä kurkkimaan ! <3 jään seurailemaan sun meininkejä! Nyt blogissa kuvia mun smoothiebowleista ! <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/

    VastaaPoista