15.12.2016

RIEMU


Riemu.

Se voi syntyä niin monesta eri asiasta. Tällä hetkellä mua riemastuttaa joululoma koulusta. Mua riemastuttaa hämärät aamut, jotka hiljalleen värjäytyvät pastellinsävyisiksi, kunnes aurinko jo laskeutuukin. Riemastuttaa ystävät, perhe ja rakkaus. Tosin nyt jäin miettimään, kuinka hölmön kuuloinen sana riemu on. 

Riemu-2
Riemu-7
Riemu
Riemu-3

Takki Marella / Neule Millan / Farkut Cubus / Kengät Vamos / Laukku Céline

Riemu-5
Riemu-6

Kuvat - Milla

Eniten kuitenkin riemastuttaa tuleva vuosi ja puhdas pöytä. Mikä siinä oikein on, että tietyt asiat ja asenteet voi muuttaa vasta "ensi vuonna"? Kai se johtuu siitä, että vuoden päättyminen merkitsee myös muidenkin asioiden päättymistä. Voi lakaista viime vuoden stressin maton alle ja tsempata lujempaa, että seuraavasta vuodesta tulee parempi. 

En tarkoita sitä, että vuosi 2016 olisi ollut eritysihuono - en missään nimessä! Mielettömän hienoja juttuja on mahtunut mukaan, ihan älyttömiä! Voin myös aidosti sanoa kehittyneeni ihmisenä. Tunnen iloa ja kiitollisuutta useimmista asioista tältä vuodelta. Viime vuosi on kuitenkin sisältänyt jossain määrin ahdistusta ja stressiä. Sellaisista asioista, joista tietää, että ne voisi välttää toimimalla fiksummin ja paremmin. Arki ei aina ole fiksua ja paremmuuden tavoittelua, mutta mielelläni tekisin sellaisia valintoja, jotka tuovat turvaa ja vähentävät stressiä. 

Riemastuttaa ajatus, että ensi vuosi on ihan kohta. Ensi vuonna mennään eteenpäin taas pikkuisen paremmin. Totean lempein mielin. 

2 kommenttia:

  1. Tarina elävästä elämästä: Katoin tätä postausta et onpas kuvissa kiva neule, mistäköhän niitä saa. Infosta tuli ilmi merkkikin: Millan. Pistin googleen ja ihmettelin ku ei sellasta vaatemerkkiä oo ees olemassa. Sit tajusin et se oliki Milla-nimisen ihmisen... Hitto et oli vaikee tulla tähän myöntämään, oon niin nolo. :D Mut joo, hienot kuvat! Tykkään siitä miten yhistelet värejä simppelisti mutta kuitenkin piristävästi toisiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah voi eiii!! Itseasiassa mietin, että onkohan tuo "Millan" nyt oikea veto 🙈 Mutta hei! Tunnistan myös itseni tuosta sun tarinasta - voisin tehdä ihan samoin! Milla on siis ostanut neuleen 2nd handina, joten alkuperä on hieman hämärän peitossa.

      Kiitos paljon, kiva kuulla ☺️💚

      Poista