12.3.2015

KRABI







Thaimaa on aiheuttanut usein tosi ristiriitaisia tunteita. Onko se paratiisi vai turistien pilaama maailman helmi?

Täytyy myöntää, että aiemmin olen ajatellut sen olevan tuota jälkimmäistä.  Kun kävimme Thaimaassa Krabilla muutama vuosi sitten, sain selvyyttä ajatuksiini. Meidän talo siellä oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Se oli ihanaa! Talo, sijainti, ruoat, kaikki! Pääsimme näkemään edes vähän, millaista elämä Thaimaassa on, sillä emme asuneet keskustan hotelleissa, vaan kauempana. Sieltä löysin sen paratiisin, sen helmen, mistä haaveilinkin. Pitää vain osata etsiä! Keskustassa osassa kaupoissa sai palvelua suomeksi ja ruotsiksi ja venäjäksi yms yms. Sellaisesta en oikein välitä. Jos lähden Suomesta, en halua että Suomi ottaa minut vastaan siellä mihin menenkin. 

Tuon reissun jälkeen fiilis oli mainio! Thaimaa on ihana ja kaunis. Jotain, mitä en ole aiemmin kokenut. Muutaman viikon päästä matkustamme Singaporen lisäksi Bangkokiin ja Koh Samuille muutamaksi päiväksi. Ja nyt lähden sinne ilman ristiriitaisia tunteita, sillä tiedän, kun osaa katsoa asioita oikeasta näkökulmasta, Thaimaa on juuri sitä, mistä olen haaveillut. 

Onko muita mielipiteitä tai kommentteja Thaimaasta? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti