5.12.2018

COZY WINTER

Terveisiä Rukalta! Vaikka postauksen kuva on otettu suoraan Tampereen sydämessä, Saunaravintola Kuumassa. Talvi on tuntunut mukavalta ja tunnelmalliselta, vaikka lumen puuttuminen on vuosi toisensa jälkeen yhtä harmillista. Yritän vain ajatella sen niin, että ei pidä liikaa murehtia asiaa, jolle yksinkertaisesti ei voi mitään.

Ajelimme viime yötä vasten Rukalle ja täällä on hieman talvisempaa. Aika ihanaa. Nyt loppuviikko menee rentoutuessa ja olemiselle omistautuessa. Toki mun laskettelutaidoilla mäessä olo ei aina ole sieltä rennoimmasta päin, mutta ainakin on hauskaa. kanssalaskijoilla siis. 
Tuo laskettelu on muuten jännä juttu siitä, että mukulana mäessä tuli vietettyä melkein viikkotolkulla. Kotona käytiin nukkumassa ja syömässä. Kymmeneen vuoteen en koskenutkaan lasketteluvermeisiin ja viime keväänä kävin mäessä nimenomaan Rukalla ensimmäistä kertaa vuosiin. Kyllä muuten jännitti. Varsinkin, kun aikuisena tiedostaa herkemmin kaikki riskit ja jännittää herkemmin, kun osaa pelätä muun muassa kaatumista, törmäilyä ja kaikkea mahdollista! 

kuuma-3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti